Elämän muutoksissa part. 1

 Mun elämä on ollu viimeiset kaksi vuotta melkoista muutosta. Omasta halusta. Sitä edelliset kaksi vuotta tuntui, että olen jumissa jossain, missä en edes halunnut olla. Juoksin "oravanpyörässä" ja tuntui, ettei elämää voi suunnitella seuraavaa päivää pidemmälle, jos sitä seuraavaakaan.. 

Kaikkihan alkoi jo oikeastaan vuonna 2017, jolloin menin naimisiin entisen mieheni kanssa Turkissa. Laitettiin oleskelulupa vireille ja siitä alkoi piinaavat kaksi vuotta oleskeluluvan odottamista. Käytiin Ankarassa asti yhdessä, jossa ex kävi tunnistautumassa oleskelulupaa varten. Ensimmäinen etappi oli, että päätös pitäisi tulla 5-9kk:n kuluessa. Saatiin välillä lisäkysymykset, joihin vastattiin, mutta oleskelulupaa ei tullut. Odotettiin lähemmäs vuosi, kunnes ex sai kielteisen päätöksen. Tästähän se riemu repesi, kun piti alkaa tehdä valitusta. Asianajajan kanssa. Ei ollut mitään halpaa se. Asianajajan kanssa tehty valitus käsiteltiin hallinto-oikeudessa reilussa vuodessa. Ex sai viimein oleskeluluvan joulukuussa -19 ja tuli vähän ennen joulua Suomeen. 

Kuva otettu Istanbulista, jossa oli ostoskeskuksessa vesiputous-/lähde keskellä ostoskeskusta. 

Ostoskeskuksen nimeä en valitettavasti muista.

Kukapa olisi tiennyt, mitä ex tuo tullessaan. Hän ei ehkä käsittänyt, että hän ei saa kokonaan vaan mun huomiota, sillä mukana menossa oli mun kaksi lasta. Keskimmäiselle hän yritti olla isä. Ex tuli ja oli kaveria lasten kanssa. Myöhemmin, kun hän yritti asettaa rajoja, voitte ehkä kuvitella, ettei se enään toiminut. Lapset oli tottunut siihen, ettei exäni pidä mitään rajoja. 

Meidän parisuhde oli melkoista vuoristorataa alusta asti. Yritin kaikin voimin olla exän tukena, jotta hän kotoutuisi hyvin. Olin mukana etsimässä hänelle työkokeilupaikkaa, täytin hänen puolestaan eri hakemuksia ja yritin etsiä hänelle aktiivisesti työpaikkaa. Aluksi ex oli hyvin mukana ja lähti mun mukana tapaamaan mun kavereita ym. mutta sitten jonkin ajan kuluttua häntä ei huvittanut. Hän piiloutui kielimuurin taakse. Käänsin hänelle kyllä kaiken englanniksi ja ne kaverit, jotka puhuivat englantia ottivat huomioon sen, ettei exäni puhunut suomea. 

Kun oltiin eletty ensimmäinen koronavuosi, meidän parisuhde oli jo kriisissä. Ex oli saanut päähänsä, että petän häntä. Hän koko ajan vertaili meidän suhdetta toisten suhteisiin. Kun hän oli jossakin liikkeellä ja näki pariskuntia hän tunsi ilmeisesti kateutta, että pariskunnat kävivät kahviloissa tai harrastivat yhdessä. Niin, kyllä mekin joskus niin tehtiin. Yritin tuoda exälleni edelleen tiedoksi lapset. Kun on taloudessa lapsia, ei voi spontaanisti tehdä asioita kahdestaan. Enkä voinut aina kysyä äitiäni auttamaan. Ei ollut äitini velvollisuus hoitaa lapsenlapsiaan koko ajan. 

Tultiin lopulta siihen pisteeseen, että meillä oli kauhea riita. Ex yritti käydä päälleni, hän piti jo kättä kaulallani ja uhkaili henkeäni. Se oli viimeinen pisara. Pyysin häntä lähtemään. Aluksi hän ei lähtenyt. Onnekseni ex löysi lähes toiselta puolelta suomea töitä ja lähti sinne. Oli viikot tai kaksi siellä ja kävi välillä luonamme. Yritettiin toki työstää suhdetta vielä, mutta tuloksetta. 

Tuli kevät 2021 ja päätin, että nyt saa riittää. Olin unelmoinut Lapista useamman vuoden ajan ja hain töitä. Mainitsin siitä exälleni sivulauseessa. Sain työpaikan pieneltä paikkakunnalta Sallasta. Se oli ihana työpaikka. Aika nopeasti kerättiin kimpsut lasten kanssa, hommasin asunnon ja löydettiin onneksi meidän kotiin ihanat vuokralaiset, joista tiesin, että he pitävät kodista huolta. Meillä oli reilu kuukausi aikaa muuttaa. 

Tuo oli ihanaa aikaa, kaikki oli uutta. Oltiin uuden alussa. Kevät oli parhaimmillaan, kun muutettiin. Saatiin kunnan rivitaloasunto, joka oli vielä päätyasunto. Sinne tehtiin kotia, vain minä ja lapset. Toki ex oli edelleen kuvioissa ja hän halusi muuttaa kans. Kielsin, jos ei töitä ollut. Eikä hän saanut töitä. Hän olisi halunnut tulla silti. En päästänyt. En enään jaksanut lähteä siihen rumbaan, jossa minä olen ainoa  jolla on työpaikka ja säännölliset tulot. Päätin, ettei ex enää mun tuloillani elä. En ala katselamaan sohvalla makaavaa miestä, joka ei saa mitään aikaiseksi. 

Meidän Sallan kodin takapihalle paistoi ihanasti aurinko ja lämmitti, 

vaikka lunta oli vielä muuten maassa.

Tällaista näkymää rakastin. Takapihalta näkyi metsä. 

Tuli esikoisen syntymäpäivät, jolloin ex oli tulossa käymään jälleen. Poikani pyynnöstä. Päätin, että ollaan sovussa lapsen takia. Onneksi minulla oli samana viikonloppuna töitä. Kun olin töissä, lapseni ilmoitti että exäni oli ladannut deittisovelluksen puhelimeensa (huomasi sattumalta) ja joku nainen haluaa ottaa yhteyttä exään. Emme siis olleet vielä virallisesti eroamassa tai päättäneet lopettaa suhdetta. Oltiin otettu aikalisä ja yritettiin työstää suhdetta. Voitte vaan arvata, että siinä katosi lopullisesti pohja koko yrittämiseltä. Hän oli päättänyt jatkaa elämäänsä, vaikka minulle muuta väitti ja yritti kaikkensa, että olisimme jatkaneet yhdessä. Luotto häneen oli mennyt. 

Tuon viikonlopun jälkeen päätin, että jos ex etsii muuta seuraa, lataan minäkin tinderin ja katson, mitä sieltä löytyy vai löytyykö mitään. Latasin samalta istumalta myös sovelluksen Badoo. 

Exän paljastumisen seuranhaun suhteen laitoin avioeron vireille. Lopullisesti.