Poissa hyvä, kotona paras

Oli ihana reissu Keski-Suomessa, mutta kyllä kottiin oli kuitenkin mukava palata. Koti on kuitenkin aina koti, jossa saa olla niinku ite tykkää jne. 

Ajomatka meni aika mukavasti, vaikka liikennettä riitti nelostiellä. Tauon jälkeen (Pihtiputaalla) eteemme huristeli leveä kuljetus, jonka perässä jouduttiin ajelemaan reilu 10km:n matka. Kyllä meinas tulla äitiä ikävä siinä körryytellessä 40-60km/h. Kyseinen leveä kuljetus tukki lähes koko tien, joten jossain kaukana edessä tais virkavalta olla ohjailemassa vastaantulijoita sivuun pysähdyksiin, jottei tulis yhteentörmäyksiä.

Rasmus on ihanan rauhallinen matkustaja. Suurimman osan matkasta poika nukku takapenkillä. Tauon aikana söi hot dogistaan vain nakin ja sämpylä jäi tätin syötäväksi. Kun sisko jätettiin kotiin ja mentiin Rasmuksen kanssa käymään  kaupassa, valitsi hän itselleen suffelipatukan (iski kesken matkaa itelle järetön karkkihimo..) ja oli tyytyväistä poikaa. Ihmeen vähillä sotkuilla poika sen naposteli autossa, jonka jälkeen taas oli poika unten mailla. 

Kotiin päästessä kaikki uuet duplot ynnä muut lelut levälleen lattialle ja leikkimään. Ah, niin ihanan kotosaa.. Ja kyllä, siivosin ennen reissuun lähtöä. Enää ei uskois että tää huusholli on ollu järjestyksessä.

Huomenna ihana paluu arkeen, aamulla salille ja sen jälkeen työhaastatteluun. Oman alan työhaastatteluun. Peukut pystyyn, jotta saisin ees sen kuukauden sijaisuuden! :)

Joulu

Onneksi joulu on jo ohi. Ei menny jouluaatto ihan putkeen, mutta joulupukki sentään kävi! Joulupukin  vierailu pelasti vähän aattoa, sillä rakkaat karvatassumme ottivat yhteen niin pahasti, että eläinlääkärireissu tuli ja yhden nelijalkaisen ihanuudemme toinen silmä ei tuu ehkä kuntoon, koskaan. 

Rasmus oli aattona ihmeissään paketeista ja pakettien määrästä, sekä sisällöistä. Oli ihana seurata lapsen iloa, kun paketeista paljastui uusia leluja. Pehmeät paketit (yllättäen) lensivät pois, eikä ne jaksaneet kiinnostaa. Uusilla leluilla oli niin mukava leikkiä, että ei Rasmus malttanu mennä nukkumaankaan oikein. Ilta veny siis lähemmäs puoltayötä ennen kuin sain pojan nukkumaan. 

Joulupäivänä tuli vähän lisää lahjoja ja uusia leluja. Illalla käytiin hautausmaalla kierros ja otettiin "matsi" Suomi tietovisa-pelissä. Peli venyi pitkälle aamuyöhön asti, mutta mukavaa oli viettää aikaa perheen kanssa. 

Huomenna koittaa kotimatka lumettomasta Keski-Suomesta kotiin ja siellä on LUNTA! Pääsee Rasmus kokkeilemaan uutta rattikelkkaa, joka oli niin mieleinen, että sen päällä oli mukava sisällä istuskella ja polkea jarrua, sekä kääntää rattia. 

Joulukuu, missä lumi?

Tuntuu niin hassulta ajatella, että ny on JO joulukuu. Ei oo lumesta tietoakaan. Nytkin tulee veden ja rännän sekotusta.. Tosi harmaa päiväkin, eikä ulos tee mieli lähteä. Tosin ulos ei voi mennäkää Rasmuksen kanssa, kun poika on jälleen kuumeessa. Tarhassa taitaa flunssat sun muut jyllätä.

Vaihoin eilen töiden jälkeen jouluverhot, että koti sais vähän uutta ilmettä, mutta eipä tunnu paljoa verhojen vaihdot, kun ei muuten oo yhtään joulumieli vielä. Koristeitakin yritin laittaa, mutta huomasin, että eihän minulla olekaan vasaraa, saatikka nauloja. Vasara on ilmeisesti muutossa hävinnyt johonkin.. Joten kunhan arki koittaa, täytyy lähteä vasara- ja naulaostoksille. Ehkäpä jopa ostaa naisellisen pinkin työkalusetin. 

Rasmus on reipastunu tarhassa paljon! Ensimmäiset viikot tarhassa meni pojan ollessa hoitajien sylissä, ei maistunu oikein ruoka ja ulkona istu rattaissa. Nyt ihan viime viikolla oli ilo huomata Rasmusta tarhaan viedessä, kuinka reipas pieni poika minulla onkaan! Tuntu, että pojalla oli kiire, hyvä kun sain vaatteet pois, niin poika oli portaissa menossa vuoro-osastoa kohti. Portaat poika kiipesi ite ja osastolle päästyään, huomasi Rasmus missä ollaan joten päätti poika istahtaa keskelle käytävää kitisemään. Loppumatkan leikkihuoneeseen kannoin Rasmuksen ja sinne jäikin hoitajien syliin. Vähän kuulu itkua perään, mutta ei poika ennää paljoa itke mun perrään. Tätä reippautta tapahtu männä viikolla tapahtu kaks kertaa, joten eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu.

Ai niin, niitä kuviakin täytyisi laittaa. Mun kone on rikki, joten pitäis siirtää kuvat tälle lainakoneelle ja sit tänne. :)

Elämäni vaikein päätös

Tämän postauksen myötä revin vielä kertaalleen haavat auki, joita oon tässä viime aikoina yrittäny kursia kasaan ym. Joskus elämä ei vaan oo reilua, tai joutuu tekeen vaikeita & itsekkäitä päätöksiä. Tässä yks semmoinen. 

Joitakin viikkoja sitten tein positiivisen raskaustestin neuvolassa. Menkat oli siis myöhässä, aattelin ensin että ne on stressistä johtuvaa, mutta ei. Ei kuulunu menkkoja, joten päätin teetättää testin neuvolassa. Jonkin aikaa mielessä oli, että mahdollisesti oon raskaana, mutta jotenki en halunnu uskoa sitä. Eihän mulla ollu vakituista parisuhdetta tai muuta vastaavaa. 

Jo ennen kun tein raskaustestin, punnitsin vaihtoehtoja pitäisikö mahdollisesti vatsassani kasvavan sikiön, vaiko keskeyttää raskauden.. Tätä miettiessä valvoin monet illat ja itkin. En osannu päättää, vaikka mielessä olin jo alkamassa valmistautua tulevaan keskeytykseen. Vielä kuitenkaan en suostunu uskomaan, että oon raskaana yhen yön jutusta.

Pikkuhiljaa todellisuus alko kolkuttelemaan ja ääni väristen soitin aikaa terveyskeskukseen, jotta saisin lähetteen keskeytykseen. Tässä tilanteessa se kuitenkin oli paras vaihtoehto, vaikkakin itsekäs. Sain ajan aika nopeasti ja myös naistentautien poliklinikalle sain ajan nopeasti. Ensimmäisellä käyntikerralla lääkäri ultras (näin yhen ultrakuvan vahingossa..) ja tutki perusteellisesti, sekä sain jo yhden pillerin, joka lopetti istukan toimimisen ja pillereitä sain myös kotiin, jotta voisin lääkitä itseni sinä päivänä, kun koko homma saatetaan loppuun. Hoitaja, joka valmisteli mua tulevaan oli ihanan empaattinen ja kerto tarkkaan, mitä tulee tapahtumaan ja vaiheet, jotka käyn läpi. Raskain, mutta helpottunein mielin lähin kotiin. Ensimmäisen pillerin jälkeen ei mitään voinut enää peruuttaa, sillä ko. pilleri sai aikaan niin suuria vaurioita.

Päivä jollon raskaus lopulta päätettiin oli pitkä. Ensimmäiset liukkaat kelitkin sattu juuri sille päivälle. Heti aamulla otin saamani pillerit ja olin kivuton. Yritin olla reipas, vaikka sisintä koski ja tuska alko hiipiä takaraivoon jyskyttämään. Ajoin vielä aamulla ite poliklinikalle ja jätin sen jälkeen Rasmuksen äitini hellään hoitoon. Ilmottautumisen jälkeen odotin ja odotin, kunnes hoitaja pyysi minut sisään. Hän kyseli, miten oon voinu ja onko kipuja. Ja kirjasi ylös. Sen jälkeen taas odotin. Ootin ehkä pari tuntia kun hoitaja tuli kysymään, joko vuoto alkoi. Ja vastasin ei. Sain lisää pillereitä ja lähdin niitä ottamaan, kun matkalla vessaan tunsin kuinka jotain lorahti. Ja vuoto alkoi. Joten pillerit jätin ottamatta. Taas odotin. Olin odottanut lähemmäs 4h, kun lääkäri tarkasti ultralla tilanteen. Sikiö oli vielä kohdussa,vaikka vuotoa olikin runsasta. Lisää pillereitä ja taas odottamaan. Yritin olla paljon liikkeellä, jotta vuoto olisi koko ajan runsasta ja pääsisin kotiin. Viime hetkellä ennen kun poliklinikka meni kiinni mut vielä kerran ultrattiin. Sikiö oli syntynyt, mutta muuta materiaalia oli vielä sen verran paljon, jotta mun oli jäätävä vielä osastolle tarkkailuun joksikin aikaa. Ihana työkaveri tuli osastolle pitämään mulle seuraa. Olin jo niin tylsistynyt, että en olis enää jaksanu yksin nököttää. Loppuaika meni nopeasti, kun oli seuraa. Alkuillasta pääsin onneksi kotiin, kun raskausmateriaalit oli melkein kaikki poistunut. 

Kotiin päästyä olo oli kirjaimellisesti tyhjä. Nukkumaan mennessä päivän tapahtumat tuli mieleen ja itkukin tuli, vaikka vieressäni köllötteli ihana pieni poikani. 

Onneksi tämän tapahtuneen keskellä mulla on ollut tukijoita, jotka ymmärsi mun tilanteen, miksen pitäny toista lasta. Moni ei varmasti ois ymmärtäny. Päätös ei ollu mikään helppo, pikemminkin elämäni vaikein. En olisi koskaan uskonut, että joudun päättämään tällaisia asioita.

Ja sitten vielä lopuksi.. Mies jolle lapsi olisi ollut on tunteeton paska. Ei tuntunu kiinnostavan, kun ennen raskauden keskeytystä yritin ottaa asian tiimoilta yhteyttä. Kun sitten keskeytyksen jälkeen laitoin viestiä, ei hän niihinkään ole vastannut. Vaikka parikin viestiä laitoin aiheesta (osittan siksikin, että helpottaisi omaa oloani ja tuskaani). Luulin, että häntä olisi aihe kiinnostanut, kun niin kovasti jutteli ja sanoi tahtovansa lapsia useampia. Tämän miehen kanssa siis tapailtiin, mutta tapailuiksi se jäi. Herra X löysi sitten toisen naisen (josta ei voinut itse kertoa vaan kuulin toista kautta). Että näin.

Kiukkupäivä

Rasmus onnistu aamulla hävittämään viimesenkin tutin, mikä oli tallella. Ja mitäs siitä seurasikaan.... kamala huuto ja kiukuttelupäivä! Huoh! Ollu hermot kiriällä, kun en tajunnu kaupastakaa ostaa uutta tuttia.

Meillä tuo tutti on lähinnä unitutti, ei Rasmus sitä paljoa päivällä tarvihe. Mutta voitte vaan arvata, menikö päiväunetki reisilleen.. Koitin lukea päikkäreiden aikaan satuja, soittaa musiikkia ym. mutta ei auttanu. Poika huusi, huusi ja huusi. Vielä ulos lähtiessäkin huusi. Rattaisiin kun poika pääsi, loppu huuot ja kun lähettiin liikkeelle oli poika melkein heti unessa. Päikkärit kyllä jäi hieman lyhyiksi, mutta nukku ainakin jonkin aikaa. Ja kauhia huuto taas, kun heräs.. Mutta onneksi meillä youtube! =D Sillä sai hiljaseksi jäbän ja on vieläkin tyytyväinen *koputtaa puuta*

Nyt kun pääsen tätäki jatkaan.. ei oo jäbän kiukusta tietoakaan. Pelastava mummu ja täti toi lisää tutteja! :) Olisin toki niitä itsekin hakenut vaunulenkillä kaupasta, mutta kerta halusivat tuua, niin mikä jottei. Ei se tuttikaan kauaa pysyny suussa, vaan sitä piti tarjoilla äitille jne. Hiljaisuus on laskeutunu tähänkin torppaan, joten minulla on sitä kuuluisaa omaakin aikaa. Hetki. 

Huomenna on Rasmuksella kolmas tarhapäivä, peukut pystyyn että päivä mennee hyvin! Nimittäin, toinen tarhapäivä ei menny niin hyvin, kuin ensimmäinen. Tässä nyt on tullu viikon tauko tarhaan, joten luultavasti voi olla, että päivä sujuu ongelmitta? Toivon mukaan ainakin.

Ensimmäinen tarhapäivä

Meillä aloitettiin tarha-ura. Vaikka aina oon sanonu, että päiväkottiin ei minun lapseni mene, mutta kuinka kävikään.. Mut mun töiden osalta parempi päiväkodin vuorohoito-osasto, kun perhepäivähoitaja ja sit sovitella työt niin, ettei pojan tarvitse olla pph:lla koko iltaa. Ja kuitenkin, kun tarvitaan aina sillon tällön lauantaisinkin hoitoa, joten vuorohoito oli kivuttomin ratkaisu. Iso kiitos kaupungille, että päivähoito järjesty viikossa! :)

Tännään se sitten koitti ja todellisuus tuli vastaan, eka tarhapäivä. Aamulla kun mentiin oli poika ihana oma itsesä, vaikka hieman ihmeissään mihin mennään (käytiin kyllä tutustumassa aiemmin). Kun päästiin ryhmän ovelle ja laskin Rasmuksen lattialle, tohkeissaan hän tepasteli ympäri huonetta. Eikä tuntunu vielä olevan moksiskaan mistään. Kun tuli se hetki, että mun täytyi lähteä töihin tuli poika syliin, eikä olis meinannu jäähä millään sinne. Ystävällinen mies lastenhoitaja otti sitten Rasmuksen syliin ja pääsin ite lähtemään töihin. Perästä kuului vähän kitinää, mutta ilman suurempia huutoja selvittiin ensimmäisestä aamusta. Saa nähä, milloin tulee takapakkia, vai tuleeko ollenkaan. 

Iltapäivällä kun menin hakemaan Rasmusta, oli hän onnellisen näkönen leikkiessään pallolla ulkona. Ja voi sitä ihanaa leveää hymyä, joka Rasmukselta tuli kun pääsi jälleen äitin syliin. Meinas tää äiti herkistyä ihan. (mut ei kerrota kellekkään).. Oli kyllä helpottavaa kuulla, että ensimmäinen päivä oli menny hyvin, ilman suurempia itkuja ja ruokakin oli maistunu loistavasti. Sitä vähän jännitinkin, kun on ollu aikoja, jollon Rasmukselle ei oo oikein ruoka maistunu, mutta hieno homma, jos hoidossa on syönyt. :) Aika hassua, että päiväkodin vessaa jäbä pelkää, mikähän siinä on? Noh, ehkäpä jäbä siihenkin tottuisi. Hyvillä mielin huomenna uuestaan tarhaan viemään poikaa.

Pst. Reippaasta tarhalaisesta on tulossa kuva, kunhan löydän kameran siirtopiuhan jostain muuttolaatikosta.

Meidän arki

Meidän arki on pyöriny viime aikoina todella tiiviisti mun töiden, Rasmuksen ja lenkkeilyn parissa. Ollaan Rasmuksen kanssa muuttamassa toiselle paikkakunnalle viikon päästä, joten elättelen toiveita, että kerkiäisin usiammin kirjottamaan päivityksiä. Kuitenkin tämä blogin pitäminen on tietynlaista "terapiaa", kun saa purkaa tuntojaan. Ja välillä on mukava saada myös kommentteja ym. Ehkä tiedätte mitä tarkoitan? 

Mutta.. Viimeset 1,5kk:tta Rasmus on nauttinut mummun, tädin ja enon hyvästä hoidosta, kun oon ollu töissä. Nyt kuitenkin on uudesta kaupungista hoitopaikka haussa, toivottavasti saataisiin pian hoito järjestymään! Mulla töitä riittää kivasti, tosin välillä on turhauttavaa raahautua hotellille 3h:n takia, kuten männä viikolla kävi näin. Mutta.. hotellilla tilanteet ellää koko ajan, joten on vain sopeuduttava. Oon miettiny, että ottaisin myös toisesta firmasta lisätöitä, niin sais enemmän tunteja kasaan jne. Rahanmenoa ei voi estää, kun on Rasmukselle talvivaatteiden ostoa ym. tiedossa. 

Rasmus on myös oppinu hurjan paljon uusia asioita. 

Meillä kiipeillään kovasti tuoleille ja ihan mihin ikinä vain pääsee. Yks kaunis sunnuntai oli poika päättäny kiivetä keittiönjakkaran kautta jääkaapin päälle istumaan ! Kyllä, mulla on entisessä asunnossa pikkunen jääkaappi lattialla, joten sen päälle on kiva kiivetä. Siellä poika ilosesti 'jutteli' ja heitteli tavaroita lattialle. 

Äitistä on poika myös vähän mustasukkanen. Jos esim. halaan jotain miespuolista henkilöä, on Rasmus heti jalassa kiinni ja väliin tulossa. Hassu. Tässä erään kerran, kun mulla oli yövieras, päätti poika aamulla kiivetä (olin nostanu pojan aiemmin jo lattialle leikkimään) mun päälle ja siitä mun ja hra x:n väliin. Hih. 

Mitäs vielä.. Nokkamukista on oppittu juomaan. Tuttipullot onkin kaikki pois käytöstä.

Meille kuuluu siis ihan hyvää, vaikka kiirettä on ollut viime viikkoina! :) Yritän nyt tosissaan skarpata tän blogin kanssa.

Töitä ja elämäkin hymyilee..

..aina välillä! 

Meidän perheessä on siirrytty melkein normaaleihin rutiineihin. Nimittäin alotin työt, joten siitä johtuen heräämiset on ollu ihan ihmisten aikoihin jne. Hieman huonompi puoli töissä on se, että ne on 130km:n päässä, joten me ollaan jäbän kanssa majailtu mammalassa. Ja hoitokin on järjestyny mummun ja tätin voimin. Mukavaa, ettei tarvi vielä mihinkään päiväkotiin laittaa poikaa. Poika on kietonu ittesä tätin ja mummun pikkurillin ympärille. ;)

Mutta.. Jos palataan töihin. Alotin siis yhellä hotellilla kerroshoitajana viikko sitten. Ensin olin aivan varma, että kyseistä työpaikkaa en saa, kun hakijoita riitti varmasti pilvin pimein. Yllätys yllätys, sainkin paikan! Tosin oon vähän sillä varauksella, että tarvittaessa töihin kutsuttava. Mutta ainakin tähän asti töitä on riittäny melkein joka päivä. Tykkään. Voi olla, että jossain vaiheessa joudutaan taas pojan kanssa pakkaamaan kimpsut ja kampsut ja muuttamaan. Se jää nähtäväksi. Tässä on kuitenkin 4kk:n koeaika ja sen aikana voi tapahtua mitä vain. Ennen en kyllä oo muuttamassa mihinkään, ennen kun koeaika loppuu. Jos siis vain pojan hoito järjestyy jatkossakin yhtä kivuttomasti. Sukulaiset rules! Suuri apu on heistä ollu. 

Toki myös käyn töissä edelleen samaisessa viihdekeskuksessa, jossa alotin helmikuussa. Ensin ajattelin, että sanon itseni irti ko. paikasta, mutta pitkän pohdinnan jälkeen tulinkin siihen tulokseen, että jatkan vielä vuoden loppuun asti siellä. Kuitenkin viihdekeskus on vain yhden päivän viikossa auki, niin ei siinä menetä mittää, jos lauantait on myös töissä. 

Muuten en varmasti kahta työtä tekis, mutta veromätkyt painaapi niskaan. Mutta, mennään vaikka läpi harmaan kiven! Asioilla on kuitenkin aina tapana järjestyä. :)

Voisin lähipäivinä yrittää koittaa kirjotella Rasmuksesta päivityksen. Poika on oppinu hurjasti kaikkea uutta! Niin iso, mutta silti niin pieni poika vielä.

Järetön mustasukkasuuskohtaus

Saatiin Rasmuksen kanssa torstaista perjantaihin yövieraita. Rasmuksen kummitäti, mun serkkupuoli ja hänen lapset matkasivat torstaina Pohjosesta kyläilemään. Oli mukava nähä ja saaha pitkästä aikaa tytöt kylään! En muistakkaa millon viimeksi oltais nähty kunnolla kolmestaan.

Nuo päivät meni vaan liian nopiasti. Käytiin molempina päivinä "ulkona" syömässä, kierreltiin kauppoja ja läyhättiin! Torstai-ilta meni grillaillessa, saunoessa ja muutaman saunajuoman nauttimisessa. Juttua riitti pitkälle aamuyöhön asti.

Perjantaina mua alko huvittamaan suunnattomasti, kun otin serkkupuolen nuoremman lapsen (=kummipojan) syliin, tuli Rasmus heti mun polvien väliin läpsyttelemään mua. Noh, sitten poika meni menojaan. Kun aloin vaihtamaan kummipojalle kuivaa vaippaa ja vaatteita, Rasmus sai järettömän hepulin. Ensin poika huusi vähän, mutta sitten kun Rasmus huomasi että jatkoin vain vaipan ja vaatteiden vaihtamista, huuto vaan ylty ja ylty. Äitini (joka nyt väliaikasesti on asunu meillä), otti Rasmuksen syliin, jotta poika lakkaisi huutamasta. Ei auttanu mummun syli, Rasmus yhä vaan edelleen jatko huutamista. Serkkupuoli tuli keskeyttämään vaatteiden vaihon ja lopulta, kun otin oman pojan syliin huuto lakkas heti. Rasmus oli niin tyytyväinen päästessään äitin syliin ja oliki sylissä pitkän ajan, ennen kun "uskalsi" mennä takasi lattialle. 

Oli todella hassua nähä, kuinka mustasukkanen voi nuinkin pieni lapsi olla! Oon kyllä kuullu juttuja, että itekki oon pienenä ollu tosi mustasukkanen, kun äitini oli ollu serkkuni sylikummi. Itellä oli kuulemma sillon ikää ollu 6-8kk.

Kaksin eteenpäin..

Tästä postauksesta voi tulla sekava, mutta koittakaa rakkaat lukijat ottaa kuitenkin jotain selvää. :) Nyt tuntuu siltä, että täytyy purkaantua..

Alkukesästä mainitsin jossain päivityksessä, että löysin rinnalleni miehen, miehen isolla M:llä. Mutta.. kuinkas kävikään. Alku oli ihanaa ja kaikki meni ja oli hyvin, kunnes kalja ja viina vei miehen mennessään. Kuukauden päivät katoin sitä, että toinen juo viikonloppusin molempina päivinä ja ite aina selvinpäin ja kuskina. Mua vietiin välillä, kun pässiä narussa. Valehdeltiin suut ja silmät täyteen. Kuulin tämän miehen kavereilta, mitä mun seläntakana on puuhattu sillon kun oon ollu töissä/pojan kanssa kotona ja mies muualla. Mietinkin tämän miehen outoa käytöstä - nähtiin vain aina kun hän oli juomassa tai töissä. Ei mitään "normaalia" elämää, vaikka hänelläkin lapsia useampi oli. Kerran näin tämän miehen lapset. Sillon hän oli oikein hyvä isä ja välitti lapsistaan. Kyllä hän varmaan muutenkin lapsistaan välittää, vaikkei usein niitä näekkään, mutta.. Se kerta, kun näin miehen lapsiensa kanssa, oli jälleen kerran mennä jalat alta. Näki miehestä että hän oikiasti välittää omista lapsista, mutta! Miksi, oi miksi viina vie miehen? Miksei voi ajatella lapsiaan edes sen vertaa että tekisi huoltajuuden takaisin saamisen eteen TÖITÄ? Ehkäpä asiat tärkeysjärjestyksessä... Mutta itse en ymmärrä sitä, että kun mies oli kuitenkin jo 32, niin miksi pittää teinipoikien tavalla "ryypätä" joka viikonloppu ja semmoseen kuntoon että ei muista (ei halua muistaa) edellisestä illasta mitään? Toki jokainen tavallaan..

Eniten tässä jutussa itteä naurattaa näin jälkikäteen, että ensimmäisellä kerralla kun meni hanttiin miehen kanssa jäin itkemään hänen peräänsä. Sillon tunteet oli niin pinnassa ja halusi uskoa toisesta hyvää ym. Toisella yrittämällä alku meni edelleen mukavasti ja ihanasti, mutta.. parin viikon jälkeen meininki oli taas samanlaista - toinen ryyppäs ja rälläs missä millonkin, eikä sitä nähny paljoa.. Lopulta asiat meni kuinka meni ja olen todella tyytyväinen, ettei mun tarvi enään kattoa sitä miestä! Ei tarvi sietää sen reissuja tai muutakaan. Olisi pitäny tajuta se jo aiemmin, mutta kun sitä vaan haluaa uskoa ihmisestä aina hyvää ja, että ihmiset voi muuttua.. Ei kaikki muutu, vaikka kuin puhuvat. 

Tässä siis ollaan Rasmuksen kanssa elelty reilu kuukausi kaksistaan ja oon ollu helpottunu, ettei oo kolmatta osapuolta. Toki olis mukavaa, kun olis se kolmaskin, jonka kanssa jakaa arkea. Väkisin en mitään uutta suhdetta halua, enään. SE oikea tulee kyllä vastaan sitten, kun sen aika on. Siihen asti mennään näillä ja ollaan onnellisia. Poika on tällä hetkellä kaikkein tärkein mun elämässä ja iloitsen tuosta pienestä pojasta joka päivä. Välillä melkein meinaa kyynel vierähtää omaan silmään kun seuraa pojan touhuja.

Kuumeilua, hampaita, sanoja, helteitä

Rasmus päätti maanantaina oppia sanomaan äiti! Kauan sitä onkin ootettu. En oo ennää pelkkä ätä, vaan ihan oikeasti äiti. Myös pojan mielestä. Muitakin sanoja tullee, kuten; auto, kato, tyttö, mitä, kakka. 

Lisää hampaitakin on alkanu puhkeamaan. Nyt pari päivää poika on ollu tosi kiukkunen ja kuumettakin on ollu. Tuttia kovasti on poika pureskellu. Kaikki muu pureskeltava kelpaa, mutta ei oikeat purulelut. Tällä hetkellä Rasmukselle on puhkeamassa kymmenes hammas ja ikenien valkoisuudesta päätelle hampaita olis tulossa enemmänkin. Voitte vain kuvitella, että päivä- tai yöunia meillä ei oo nukuttu kunnolla. Päivällä kelpaa melkein vain äidin syli, siihen poika nukahtaa helposti. Eilenkin nukahettiin yhessä istualteen nojatuoliin. Viime yö menikin sitten niin ja näin. Vaikka poika nukkukin mun vieressä, heräs yöllä välillä huutamaan niin sydäntä särkevästi että teki ihan itelläki kipeää, kun toinen on kipiä ja kiukkunen. Onneksi suunta jo parempaan päin. Ehkäpä me vielä loppuviikosta päästäis pojan kanssa ulkoilemaan kunnolla. Nyt se on vähän jääny. 

Hellepäivinä jäbän uima-allas on ollu aika kova juttu. Siinä on ollu kiva läträtä veen kanssa ja leikkiä rantapallolla. Mutta onpa altaan reunan yli kiva kiivetä ja mennä takasin altaaseen. Tuo kiipeily joka paikkaan on myös tullu ihan viime aikoina. Etenkin sohvalle kiipiäminen on mielekkäintä, mutta nyt myös jopa ikkunalaudalle pittää päästä kiipeämään. 

Vesipetoni <3

Synttärit

Lauantaina juhlittiin Rasmuksen synttäreitä. Toki olin vähän pettyny Tanen puolen sukulaisiin, kun sieltä tuli vain Tanen äiti synttäreille. Kutsuja kyllä oli laitettu ja tehty selväksi että synttärit pidetään mun luona. Mut oli kuitenkin kivat synttärit, vaikka ei vieraita ollu paljoa. Eilen kävi vielä mun entinen opiskelukaveri miehensä kanssa. 

Synttärisankari söi koko naamallaan kakkua. :D

Mansikkakakku

 

 

 

Kuningatarpiirakkaa & Tassunjälkimuffineja

Suolasesta tarjottavasta en kerinny kuvaa ottamaan, kun kinkkupiirakka katosi äkkiä pöydästä. 

Lahjoja tuli mukavasti, tuli leluja ja vaatteita mitä toivoin pojalle. Myös astioita (muovisia) on tulossa, kunhan kummit ym. käyvät vielä, kun ei päässeet lauantaina.



Vaikka synttäriherkut ei ollu VHH-herkkuja, niin mun paino on noussu viikonlopun aikana vaan 500g, vaikka luulin ja pelkäsin että olis monta kiloa noussu. Tuli siis viikonloppuna herkuteltua aika paljon ja kunnon ruoka jäi tohinassa vähemmälle ja sit töissä ei tullu syötyä ollenkaan.. Mut kyllä tuo 500g lähtee tässä viikon aikana vielä pois. ;) Turvotuksia ei oo kyllä pahemmin ollu, jota suuresti ihmettelen!

Neuvola

Rasmuksella oli pari päivää sitten 1v neuvola meidän uudessa neuvolassa. Kun mentiin neuvolaan, katselin seinällä olevaa taulua, jossa oli henkilökunnan kuvat. Sieltä bongasin meidän uuden terveydenhoitajan, joka näytti kuvassa ehkä tiukkapipolta.. Jännityksellä ootin, millainen meidän terkkatäti oikiasti on. Yllätys oli todella positiivinen, kun terkka olikin tosi puhelias ja mukava, ei mikään tiukkis kuten kuva anto ymmärtää.. Rasmuskin tykkäsi kovasti, etenkin terkan käsikorusta. 

Uusia kun neuvolassa oltiin, kyseli terkka tarkkaan alkoholinkäytöstä, tupakoinnista, sairauksista, ruuista yms. Ruokakyselyn kohdalla mainitsin, että teen aika paljon karppiruokaa, niin kylläpä sain vähän pitkän katseen. Karppiruoka ei sanonu terveydenhoitajalle mittää, mutta kun selitin niin sitten tuntu ymmärtävän. Ehkä eniten terveydenhoitaja oli huolissaan siitä, saako Rasmus lihaa. No, lihaahan meillä syödään ja paljon. ;) 

Hyvin tasasesti poika on kasvanu. Kehitys on iänmukaista ja tavujakin tullee jo vähän. Mitat oli seuraavanlaiset; 10kg3210g & 76,5cm ja pää 47,6cm. Myöhemmin syksyllä joudutaan käyä mittauttamassa pää uuestaan, sillä se oli kasvanu liian vähän 2kk:ssa. Rokotuksia ei myöskään saatu tällä kertaa, kun Rasmuksen käsissä, jaloissa ja otsassa oli punaisia näppyjä. Ne kuulemma näytti ihan vesirokkonäpyiltä, joten nyt niitä seurataan ja rokotukset mennään ottamaan 1.7. En ainakaa oo huomannu nyt Rasmuksen voinnissa mittää erikoista, samanlainen vilipertti se on kun aina ennenkin. Toki näpyt voi olla jotakin sääsken tai mäkäräisen puremia.. Mutta katsellaan, parempi ottaa aina varman päälle.


Pst. Pitäisi blogille keksiä jokin uusi nimi, kun vauvavuosi on jo ohi.. ;)

Rasmus 1v.

Eilen täytti jäbä vuoden! Voi kuinka aika on menny nopiaan. Meillä ei eilen vielä mittää juhlia ollu, kun synttärit pidetään lauantaina. Mua harmittaa vaan, kun Tanen puoleinen suku ei oo tulossa. Juhlat pidetään siis meidän uudessa kodissa. 

Rv 36+1.

Viimenen kunnollinen masukuva jäi viikolta 36+1. Rasmus synty viikolla 37+5. Laitokselle päädyin rv 37+3, sillä lapsivedet alko lorahtelemaan. Olin kummissani, sillä supistuksista ei ollu tietoakaan. Oli vaan niin hölmöä, kun koko ajan oli semmonen tunne, kun pissattais ja koitti piättää, mutta ei. Lorahteli vaan. Taisin synnärin lattiat pestä muutamaan otteeseen lapsivedellä. ;)

Rasmus reilun tunnin ikäsenä.

Muistan tuon päivän, kun eilisen. Istuin sairaalassa omalla sängyllä ja katselin tuota pientä nyyttiä ja olin haltioissani. En vielä voinu ymmärtää, että olin äiti. Rakkaus pientä nyyttiä kohtaan kasvoi tunti tunnilta ja päivä päivältä. Tuntu välillä oikein pahalta antaa sairaalassa nyytti hoitajille, kun he kävi ottamassa mittoja jotta saisin syötyä kunnolla ruokani. Muistan kuinka onnellisia Tanen kanssa oltiin, kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Häkeltyny hoitaja toi meille limsapullon, jotta saataisiin energiaa ennen kun Tane joutuisi jättämään nyytin ja minut sairaalaan. Muistan, kuinka uupunut mutta onnellinen olin. Takana oli pitkä päivä. Synnytys oli kestäny reilu 9h, eikä puudutukset viimesten tuntien aikana auttanu yhtään. Lopulta 6min ponnistuksen jälkeen meidät palkittiin pienellä pojalla, jolla painoa oli 3390g & pituutta 49,5cm. 

Ensimmäinen kokonainen päivä kotona. Rasmus oli niin pieni ja ihmeellinen, joten häntä ei malttanu laskea omaan sänkyynsä. Oli niin ihanaa pidellä sylissä tuota pientä kääröä, joka tuhisi vain. Sirukin otti pienen vauvan heti hyvin vastaan ja kävi aina tarkistamassa, onko vauva tallessa ja nuuhkutteli pientä ihmettä.

Ensimmäinen päivä kotona ja jäbä pääsi het kehtoon nukkumaan isin ja äidin "silmien" alle. Tyytyväisenä poika nukku keskellä "hälinää" olohuoneessa. Ensimmäiset päivät kotona meni pojan sängyn vieressä ravatessa tarkistamassa, onko poika vielä hengissä. Niin hiljainen ja tyytyväinen vauva hän oli. <3

Ja tässä tämä pieni ja ihana poika on. <3 Viikko sitte otettu kuva. Ilonen ja tyytyväinen pieni poika, oikea hurmuri isoine silmineen. Äitin kultarakas.

Syvä huokaus

Luulin jo, että pystytään Tanen kanssa sopimaan Rasmuksen näkemisistä, ilman mittää suurempaa draamaa... mutta ei! Että mua osaaki ärsyttää, että mulle ILMOTETAAN vasta edellisenä päivänä, et toisella on joku meno johon ei voi (ei halua) ottaa poikaa mukkaan! Ite kun on kerinny suunnitella jo "vapaan" ohjelmaa, niin kukas muukaan siinä joustaa, kun minä! Huoh! 

Eilen jälleen vein Rasmuksen isälleen. Lähettiin pojan kanssa jo hyvissä ajoin aamusta liikkeelle, sillä mun oli tarkotus nähä entistä opiskelukaveria samalla kaupungissa. Oltiin n. 20km:n päästä Tanen kotia, kun soitin että ottaako hän pojan nyt vai oman menonsa jälkeen.. Noo, pitkin hampain tuli et hän haluaa käyä rauhassa pankissa ja sit ilmottaa, ko on kaupungista lähössä. Okei, kyllä siis ymmärrän et pankkiasiat yms. on helpompi hoitaa ilman poikaa, mutta.. kuitenki poika viihtyy rattaissa ja olis ollu helppo ottaa mukaan.Välillä musta vaan tuntuu, että poika on niin vastenmielinen ottaa mihinkään mukkaan..

Kun vihdoin ja viimein sain Rasmuksen isälleen, oli hän jotenkin nyreän olonen. Mietin ensin, että mikäs nyt mättää, kunnes hää tokas yhtäkkiä "onnea uuteen parisuhteeseen". Kyllä loksahti suu ammolleen.. Aika nopsaan selvis syykin, mistä Tane oli saanu tietää. Mutta mikäs siinä, mulla kuitenkin elämä jatkuu kaikesta huolimatta. Ja jos löytää rinnalleen jonkun, niin siinä ei luulis olevan mitään väärää? Mut kuinka kauan ihmiset jaksaa olla katkeria menneistä? 

Kaiken huippu oli kyllä eilen, kun ennen lähtöä Tane totes "mää tuon Rasmuksen huomenna aamupäivällä takasin". Siis oikiasti, jos isällä on VAPAApäivä, niin luulis että sen haluaa viettää oman pojan kanssa? Kun tätä välimatkaa tässä kuitenkin on 60km, niin ei sitä ihan huvikseen viittis ajella. Ite ainaki oletan, et kun kerrankin on toisella vapaata, niin sit ollaan pojankin kanssa, kun sitä ei nää niin usein kun halutaan. Mut minkäs minä sille voin, jos ei halua, niin ei halua. Totesin vaan ennen lähtöä, että kunhan poika tullee ennen ilta kahdeksaa takasin, niin oon tyytyväinen. Nyt sitten jännätään, tulleeko poika nyt aamupäivästä vai iltapäivällä..  

Ruokailu

Meillä on pitkään 'harrastettu' sormiruokailua, mutta myös oon antanu jäbälle sosetta, kunnes.. Noin kuukausi sitten alko soseet tökkimään. Jäbä käänsi päätä puolelta toiselle, eikä meinannu suutaan avata. Monta kertaa sain höynäytettyä pojan, mutta poikapa oppi siihen. Päätin jättää soseet pois, kun ruoka menee paremmin alas kun jäbä saa ite syyä. Aamupuro meni vielä n. kaks viikkoa sitten, mutta siihenkin tuli stoppi viikko sitten. Alko turhauttamaan, kun viimesenä aamuna jollon puuroa tein, jäbä söi vaan kolme teelusikallista ja se loppu siihen. Nyt viikon verran jäbä on syöny aamusin mm. muroja (ei lisäaineita, ei sokeria), leipää (ei lisäaineita, vähän suolaa) & hedelmiä. Jogurttia (turkkilaista) kokeilin marjojen kanssa, mutta se ei vielä aivan uponnu.. Kananmunaa myös koitin antaa, mut ei sekään passannu. Jos jotai vinkkejä löytyy, mitä vois vielä antaa, niin kertokaa ihmeessä! :)

Ylpeänä voin ilmoittaa, että VHH:lla on tähän mennessä lähteny -12,9kg. :) Vielä nuo loputki raskauskilot lähtee ja kroppa kiinteytyy..

Uuden alku

Ollaan jäbän kanssa asuttu uudessa kodissa jo kuukausi. Ollaan tykätty. Pojalle on iso piha, missä touhuta (pihaan on jäbä päässy jo tutustumaan). Ja ennen kaikkea talo, jossa asustellaan on rauhallisella alueella (vaikka tämä kaupunginosa on muuten maineeltaan huono). Koiran kanssa on helppo liikkua, lenkkipolkuja mennee ympäriinsä, eikä tarvihe välttämättä samaa tuttua reittiä kulkea, tykkään! :) Naapurit on myös kivoja, osa on eläkeläisiä ja osa työssäkäyviä, mutta ovat ihan hullaantuneita jäbästä. On tarjottu jopa lastenhoitoapua, jos sattuu tulemaan yhtäkkiä yllättävä meno. 

Rasmus kahto, kun äiti haravoi ja samalla
maisteli hieman lehtiä ja havuja..

Reilun kolmen viikon päästä jäbä täyttää jo vuoden! Näillä näkymin pojalla on kahdet 1-vuotis synttärit, kun Tanen suku ei kuulemma jaksa ajaa n. 60km:a tänne synttäreille. Tekosyitä, tekosyitä.. Mutta, mullehan nyt on se ja sama, kuinka monet synttärit pojalla on, kunhan ees yhdet pidän. Ja jos ei passaa tulla synttäreille tänne, niin ei toki mikään pakko oo. Äh, kyllä on niin välillä lapsellista vääntää Tanen kanssa kättä näistä asioista.. Ehkäpä ajan kanssa kaikki helpottaa? Jäbä on nähny isäänsä nyt aina kun Tanelle on sopinu. Välillä itestä on vaan tuntunu, että työt ym. menee pojan edelle. Harmittaa Rasmuksen puolesta, vaikka ei se vielä ihan kaikkea ymmärräkään. 

Hmm.. Tulipas vähän sekava päivitys, kun jäbä hääräilee tossa ympärillä.. Koitan seuraavaan päivitykseen skarpata ja kertoilla ihan asiaa.. ;) Tähän perään nyt ei viiti enää alkaa "höpöttään" ruokailuista yms. :D

Operaatio raskauskilot

Syksyllä epäonnistuneen painonpudotuksen jälkeen päätin, että uuden vuoden jälkeen tehdään elämäntapamuutos ja alotettiin Tanen kanssa vähähiilihydraattinen ruokavalio. VHH:ta ollaan noudatettu siitä asti aika tiiviisti. Välillä on toki tullu pieniä repsahduksia, kun on ollut ristiäisiä yms. juhlia ja kyläilyjä.

Ruokavalion muutoksen lisäksi oon harrastanu aika paljon liikuntaa. Kävin kuntonyrkkeilyssä (joka loppu tältä keväältä jo), zumbassa oon käyny syksystä asti ja vähintään tunnin vaunulenkkejä oon tehny 5-6 kertaa viikossa.

Tänä aamuna, ruokavalion muutoksesta on 3kk (ja pari päivää päälle). Paino on tippunu tähän mennessä jo 6,5kg, joka on aika hyvä tulos, vaikka kaiken pitäis tapahtua just heti! ;) Olo on niin ihanan kevyt ja energinen. Farkut jotka ostin risteilylle roikkuu rumasti jalassa, joten kunhan ensimmäiseen tavotteeseen (-10kg) on päästy, täytyy lähteä ostamaan uudet farkut. 

Ihan hyvällä mallilla ollaan ja kesän rantakuntoa lähestyen.. Jos ei tänä kesänä päästä ihan tavotteeseen, niin ainakin ens kesään mennessä! ;) En kuitenkaan ala stressaamaan kiloista, hiljaa hyvä tulee. 

Jäbän opit ja taidot

Äitiyslomani loppu 2.4, joten nyt ollaan kotihoidontuella.. Eipäs tuo iso raha oo, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Pitäisi työkkärissä käyä ilmottautumassa heti, kun on kaupunkiin asiaa enemmän. Tai itseasiassa.. Voihan sitä netissäkin näköjään ilmottautua. Ja käydä vähän myöhemmin ilmottautumassa henk.kohtasesti. Mitähän mun piti vielä muistaa? 

Kuten edellisessä postauksessa mainistin, meillä on opittu hirmusesti uusia asioita! Nyt tiivistelen jäbän uusia taitoja ja kaikkea muutakin..

* Ryömimään takaperin opittiin n. 8kk:n iässä, eteenpäin omalla hienolla tyylillä jäbä meni n. 9kk:n iässä.

* Istumaan jäbä oppi nousemaan 9kk:n iässä.

* Konttausasentoon opittiin myös nousemaan 9kk:n iässä ->Tänään jäbä konttasi ensimmäistä kertaa 'kunnolla'.

* Tukea vasten on opittu nousemaan 9,5kk:n iässä. (Ei kuitenkaan vielä seisaaltaan nousta tukea vasten).

* Jäbällä on suussa jo kahdeksan pientä hammasta. (Saapa nähä onko vuoden iässä jo kaikki hampaat puhjennu. Itsellä kuulemma on ollu jo 11kk:n iässä lähes kaikki hampaat).

* Jäbä ei vierasta ollenkaan. En tiijä tuleeko vierastus vielä vai onko oikiasti niin, että ei vierasta laisinkaan.

* Jäbä oli ensimmäistä kertaa viikonloppureissussa isänsä kanssa kahdestaan n. kolme viikkoa sitten. Hienosti oli reissu menny. (Oli vaikeaa olla erossa pojasta 2 yötä..)

* Kameraa ei katsota enään silmät suurena, vaan virnistellään salamavalolle. 

Kyllä tästä äitiydestä vaan nauttii päivä päivältä enemmän! <3 Ihanaa touhuta jäbän kanssa kotona.

Ensimmäistä kertaa jäbä nousi ite istumaan. 9kk

Jäbä virnistelee kameralle. 9kk

Uutta vaihetta elämään

Pienoisen tauon jälkeen kaivan motivaatiota kirjottamiseen..

Parisuhdekiemuroissa ollaan menty ylä- ja alamäkeä. Enemmän sitä alamäkeä. Joten ollaan tultu siihen pisteeseen, että on aikalisän paikka..

Molemmat meistä on tehny virheitä, en halua alkaa toista syyttämään kaikesta, sillä kaikkeen tähän mitä ollaan koettu tarvitaan aina kaksi. Ja pojan parasta koko ajan miettien. Hän on kärsiny meidän kränäämisestä jo ihan tarpeeksi.

Yhteisymmärryksessä päätettiin, että minä muutan pojan kanssa muualle joksikin aikaa (ellen lopullisesti). Kuitenkin toiselle paikkakunnalle tieni vie, mutta sen verran lähelle kuitenkin että Tane voi niin usein nähä poikaansa, kun vain pystyy töiltänsä. Missään tapauksessa en halua estää Tanelta poikansa näkemistä, vaan haluan että hän on pojan elämässä niin paljon, kuin se on hänelle mahdollista.

Viikkojen ahdistus on helpottamassa. Minusta on hienoa se, kuinka ollaan voitu sovussa päättää asioista, vaikka se aluksi olikin vaikeaa ja teeskentelyä. Ei tämä aika helppoa tuu olemaan, mutta jospa tästä selvittäisiin. Molemmat saahaan omaa tilaa miettiä, mitä elämältä halutaan.

Parivaljakkoni mun <3

Näinä vaikeina aikoina pienen poikani hymy ja nauru on pitänyt mut järjissäni.

Kunhan tästä kaikesta hieman tokenen, päivittelen paremmin pojan kuulumisia. Meillä on hirmusesti opittu kaikkea uutta ja poikahan täytti tänään 9kk.

Ruokailua

Meillä aloteltiin perjantaina sormiruokailut, tai ainaki tutustumiset ruokaan. 

Ensimmäinen annos, jonka annoin pojalle tutustumisen merkeissä oli kananmunasta 1/4osa ja sosetta lautasella. Eihän sitä sosetta oikeen suuhun menny, kun jäbä päätti läträtä sen kanssa ympäriinsä. Kananmuna kävi suussa ja sitä jäbä imeskeli, muttei tajunnut purasta. Oli tosi huono ajatus antaa sosetta, millä leikkiä, mutta.. syöttäminen meni niin pelleilyksi ja jäbä hamus koko ajan lusikkaa, joten annoin vähän niinkö periksi. Muistakin ruuista palasia tarjoilin, mutta ilmeisesti palaset oli liian pieniä jäbän käsiin.. Omin käsin ruokailu jäi sitten ns. hautumaan jäbän mieleen viikonlopuksi. 

Tänään taas päätin kokeilla josko jäbä itse söisi. Keittelin baby porkkanoita kattilallisen ja tarjosin Rasmukselle porkkanaa. Jäbä ottiki porkkanan käteen ja suuhun laitto sitä, sekä imeskeli ja pureskeli pienillä naskaleilla. Oli onnellisen näkönen poika, kun porkkanaa mussutteli. Kokeilin myös kurkkuviipaleita antaa ja niistäkin jäbä tykkäs, pehmeät osat söi ja "kovat" reunat jäi syömättä. Tomaatti uppos myös hyvin. Lihaakin koitin antaa, mutta se ehkä jäi vähän liian sitkeäksi vaikka hauduttelin sitä hyvän aikaa. Ehkä tuo lihakin uppoaa vielä. :) Oli aika huvittavan näköstä, kun jäbä oli käsi ojossa, kun toin lisää pureskeltavaa. 

Alotin tänään lukemaan Omin sormin suuhun -kirjaa. Harmittaa nyt pikkasen, että en sitä aiemmin tajunnu ostaa/lukea. Kirjassa on siis tosi hyviä vinkkejä sormiruokailuun ja lapsen tahtiseen ruokailuun. Suosittelen kirjaa jokaiselle, joilla on mielessä sormiruokailut tai muuta vastaavaa.

Perjantain ruokasotkut

Tuttipulloaki jäbä sai koettaa,
miten pullo toimii.

Meillä opitaan!

Mitä enemmän poika kasvaa ja ikää tullee lissää, sitä enemmän poika oppii. Nyt tuntuu, että poika hoksii joka päivä jotakin uutta. 

Rasmus on oppinut siis laittamaan sukkelaa tutin takasin suuhun, kun ottaa sen pois. Tämä käy siis todella nopiasti. Tässä yks päivä makoiltiin jätkän kanssa sohvalla ja otin ihan tarkotusella jätkältä tutin suusta pois. Joten eipä menny kauaa, kun tutti oli jo takasin suussa ja ihan oikein. Oma silmä vältti ihan hetkeksi, niin johan poika nappas tutin sohvalta. 

Rasmus on oppinu myös heijaamaan itselleen kovat vauhdit keinussa. Meillä siis on tuollainen "koliikkikeinu", jonka saa säädettyä eri kovuudelle ja voi laittaa musiikkiakin. Eilen sitten kauppareissun jälkeen laskin jäbän keinuun vain siksi aikaa, että saan vaatteet pois ja kauppakassin purettua. Hetkeksi käänsin taas selän, niin poika rimpuloi keinussa (=yritti ottaa varpaistaan kiinni). Purin sitten kauppakassia ja sillä aika poika oli heijannu itselleen keinussa kovat vauhdit. Onneksi ko. keinussa on 5-pistevaljaat, ettei jäbä pääse putoamaan. Kyllä oli näky; jäbän naama leveässä hymyssä ja keinussa kovat vauhdit. 

Edelleenkään meillä ei kontata, meillä mennää pyörien. Nyt jätkä on ymmärtänyt senkin, että mahallaan ollessa voi kääntyä takaisin selälleen jne. eikä tarvi kitistä lattialla, kun ei pääse liikkeelle. Monesti kuuluu vain pieni kopsahdus, kun poika vääntyy takasin seljälleen. 

Lauantaina jätkälle puhkesi neljäs hammas! Nyt on kaks hammasta alhaalla edessä, sekä kaks ylhäällä edessä.

Lastenhuoneen sisustus

Jätkälle tehtiin viikko sitten oma huone. Tai lähinnä sisustettiin. Huoneesta puuttuu verhot, joten kysynkin teiltä rakkaat lukijat; Mistä löytyy kivoja suht. edullisia lastenverhoja? Lastenhuoneen sivuilta kattelin verhoja, mutta olivat aika tyyriitä/ei miellyttäny mua. Myös Ellokselta katoin verhoja, mutta nekään eivät miellyttäneet. Jotkut poikamaiset verhot olis ihanat. Autot-verhoja katottiin Jyskistä, mutta ne oli jotenkin... ei vielä. Sit jos poika isompana tahtoo Autot-verhot, niin hän saa. Lähinnä ehkä jotain Nalle Puh-verhoja taikka Muumi-verhot olis ihanat.

Tapetointi on myös mielessä ollu.. Tän talon alkuperäset tapetit on niin vanhanaikaset, että olis ihana tapetoida seinät uusiksi. Mutta.. Sitten onki tullu ajateltua sitä, että kun poika kasvaa, niin hänelle tulee varmaan se vaihe että tapetteihin piirrellään, vaikka äiti kuin kovasti kieltää.. Mut jätkän huone olis paljon kotosampi, jos sen tapetois, nyt näyttää vähän kolkolta.

Kyläilyä

Käytiin pikkujäbän kanssa kattomassa hänen 'tulevaa tyttöystävää'. Vein anopille ja appiukolle auton lainaan, kun Tanen isoveli oli ottanu vanhempiensa auton. Päästyäni jätkän kanssa mummulaan soitti synnäriltä tuttu huonekaverini. Siinä juteltiin puhelimessa pitkään niitä näitä, kunnes yhtäkkiä hän ehdotti vaunuilisinko Rasmuksen kanssa heille. Sehän passasi meille, oli päiväuniaikakin tulossa, joten ajattelin ottaa reissun hyödyn kannalta, jospa poika nukahtaisi vaunuihin.. mutta ei. Ei nukahtanu matkalla. 

Mennessäni kylään, oli ihan semmoinen olo, kun olisi tuntenut H:n aina. Kaikki suju niin luontevasti ja hänen seurassaan pysty olemaan aivan oma itsensä. Ja juttua riitti, kun Rasmus ja H:n tyttö ovat syntyneet samana päivänä. Kovasti lapset teki tuttavuutta. H:n tyttö oli ehkä vähän rohkeampi, kun Rasmus.

Aika kulu ja tein jo lähtöä pois, niin H puhu ympäri, etten vielä lähtisi. Noh, mikäs siinä sehän sopi mulle. Mieskin kerkes moneen otteeseen soittaa/laittaa viestiä, ennen kun maltoin lopulta lähteä. Rasmus nukku ainaki 3h:n päikkärit ulkona (sitten kun se viimein nukahti.. kiukkusi ennen nukkumista).. Kun viimein olin lähdössä anoppilaan sovittiin H:n kanssa, että täytyy useammin nähdä ja käydä eräällä tuvalla tapaamassa mahdollisesti muitakin äitejä jne. Oli ihanaa vaihtelua meidän tavalliseen arkeen. Sai kerrankin arkipäivänä toisen aikuisen seuraa, eikä koko aikaa tarvinu lapselleen höpöttää. (toki tykkään pikkujäbälle höpöttää).

Ja nyt tähän loppuun laitan oikein mainion kanasalaatin ja salaatinkastikkeen ohjeen, jota kannattaa kokeilla. (ohjeet on kyllä vähähiilihydraattisia).. 

Broilersalaatti

Ainekset ovat siinä järjestyksessä, jossa ne laitetaan tarjoiluastiaan.

Jäävuorisalaattia
Hunajamelonia tai ananasta

Broilerin suikaleita 400 g ja sipulia pannulla paistettuna (lisää mausteita halutessasi), retiisiä

Kastike:
1 dl majoneesia
2 dl kermaviiliä
2 rkl sitruunan mehua
1-2 valkosipulin kynttä
1 tl currya
1 tl soijaa

ripaus suolaa ja mustapippuria

Ripottele lopuksi kastikkeen päälle suolapähkinärouhetta.

Teen salaatin n. tunniksi jääkaappiin, jotta maut tasaantuvat.

Ite en kyllä malttanu jääkaapissa ihan tuntia pitää, kun oli niin kaamee nälkä, mutta kyllä n. 30min riitti ihan hyvin. :)

7kk

Käytiin tänään neuvolassa. Huomenna tullee virallisesti 7kk täyteen. 

Rasmuksen mitat: 8535g & 71cm ja pää 45,7.

"Rasmus kasvaa hyvin. Kääntyilee, pyörii, ryömimisliikettä kokeillut. Ruoka maistuu, yöt nukkuu hyvin. Juttelee, tyytyväinen poika!" 

Vaikka paino menee edelleen -9 käyrällä, ei nyt siitä "natistu", vaikka terkka oli jälleen sijainen. (sama mikä toissakerralla). Rasmus on kuulemma ihan sen näkönen, että kunhan jalat alleen saa, niin se on menoa sitten! Hih, kovastihan poika jo pyöri sylissä neuvolassa ja oli menohalut kovat. <3

Taisi olla jätkällä rankka neuvolareissu, kun nukku neuvolan jälkeen vielä 1,5h:n päikkärit vaunuissa. Aluksi meinas kiukuta, kun autosta nostin suoraan vaunuihin, mut samantien meni silmät kiinni kun makuupussin veti kiinni. 

Huomenna suunnataan kattomaan kaverin pientä poikaa, joka synty 5 viikkoa etuajassa.

Sauna

Pari kertaa oon känyn jäbän kanssa saunassa. Viimeksi, kun saunassa kävin olin yksin kotona, joten täyty miettiä, miten toimin. Hieno suunnitelma oli mietittynä valmiiksi jne. Mutta toteutuko se? Noh, osittain! Ehkä aina ei piä suunnitella kaikkea niin tarkkaan. Omasta mielestä kaikki meni niin nappiin, kun "yh":lla voi mennä. 

Vesien laiton aikana Rasmus istu sitterissä kiltisti vaatteet päällä ja leikki lelulla. Rasmus pääsi lauteille istumaan kooliin (pesuvati), jossa oli vettä. Ilosesti pienet kädet rummutti vettä, jota lensi sinne ja tänne. Miettimäni lelu jäi sitten punkkaan, enkä viittiny sitä lähteä erikseen hakemaan. Pojan naamasta näki, kuinka se nautti vesileikistä ja vähän hämmästyttä aiheutti kiuas, joka sihisi, kun mamma heitti pienet löylyt. 

Hienosti meni siis Rasmuksen osaltakin saunominen. Suihkua poika vaan pelkäs, kun vesi tuli paineella ja vaikka nopeasti pesin jätkän, niin itkuhan suihkun alla meinasi tulla. Saunan ja pesun jälkeen oliki jätkä yhtä hymyä taas. Kesää ootellessa, jollon voi pojan kanssa käyä tunnustelemassa järvessä vettä ja saunoa ihan oikeassa puusaunassa.

Matka äidiksi ja äidinrakkaus

Huomasin eräällä äiti-foorumilla aiheesta ketjun. Sinne en osannu sanoiksi pukea heti omaa kasvua äidiksi/äidin rakkautta. Joten päätin antaa olla. Mutta, kuitenkin asia jäi takaraivoon kolkuttelemaan ja aloin eilen illalla miettiä asiaa tosissani. Koitan pukea oman kokemukseni sanoiksi (siitä voi tulla vaikeaa, mutta yritän ainakin)..

Syksyllä -09, kun sain tietää raskaudesta olin ensin järkyttyny. Päässä pyöri kaikenlaiset ajatukset yms. oonko valmis äidiksi vai en. Miten pärjätään ja mitä kaikkea pittää vauvalle hankkia jne. Ensimmäinen neuvolakäynti tuntu uskomattomalta, mielessä pyöri vain, kuinka sisällä kasvaa uusi elämä. Ei voinu heti käsittää asiaa todeksi, kun ei liikettä tms. tuntunu ensimmäisiin kuukausiin. 

Jonkin aikaa sulateltuani asiaa, aloin sisäistää asian todeksi, mahan kasvaessa ja liikkeitä tuntiessa. Pelko hiipi välillä takaraivoon ja useat kysymykset pyöri mielessä - entä jos vauva ei oo terve? miten jaksan yösyötöt -ja valvomiset? 

Kuitenkin olin raskausaikana hieman huoleton heikki vielä. Seurasin keskustelupalstoja ja hain vertaistukea mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Keskustelupalstoja selatessa huomasin, kuinka monet äidiksi tulevat olivat jotenkin "herkkiä", jos vauva ei vatsassa liikkunu tuntiin niin ja niin monta liikettä. Ite en jotenkin osannu liikkeitä laskea/pelätä. Luotin vaistomaisesti siihen, että vauvalla on kaikki kunnossa. Olihan neuvolassa sanottu niin ja ultrissakaan ei näkyny mitään poikkeavaa. 

Toukokuussa, kun jäin sijaisuudesta äitiyslomalle aloin tosissani oottaa, millon vauva syntyy. Siinä vaiheessa alko todellisuus jyskyttää päässä - se on kohta totta! Päässä pyöri mielikuvia, kuinka vaunuilen koiran kanssa päivittäin pitkiä lenkkejä, kuinka tutustuisin omaan lapseeni rauhassa. Mutta, vaikka laskettuun aikaan oli n. kuukausi, oli olo vieläkin epätodellinen - ei voi olla totta, tää on jotaki unta, josta herään ja huomaan, ettei minusta äitiä tullutkaan.

Synnärillä oottaessa, millon synnytys käynnistyy alkoi kaikki olla todentuntuista. Sillon ootin, millon pääsisin "kärsimyksistä", sillä helteet oli tulossa ja halusin isosta mahasta eroon, pienen käärön viereen ja opettelemaan vauva-arkea. Kuitenkin synnytyksen koittaessa makasin salissa reilu 9h kipujen kanssa. Usko meinasi loppua, kun vessaankin piti mennä kätilön ja Tanen avustamana (letkuja meni sieltä ja täältä). Sitten, kun pääsin tosi toimiin ja poika oli syntyny, oli mahtavaa saaha poika heti syliin. Kätilö ootti, millon poika rääkäsee. Ite en osannu ottaa stressiä siitä rääkäsystä, sillä ei siskonikaa syntymän jälkeen ollu heti huutanu, aivastanu vain. 

Osastolla katselin tuota pientä ihmettä, en osannu nukkua heti, vaikka olisi pitäny. 

Mun kohdalla äidin rakkaus alko kehittyä kunnolla vasta sitten, kun päästiin sairaalasta kotiin. (Sairaalassa pelkäsin, että jos hoitajat viekin vauvan pois multa). Kotona, kun sain tutustua poikaani rauhassa huomasin nopeasti, kuinka olin kiintyny poikaan. Tuntu aivan kauhialta jättää poika hetkeksi, että kävi esim. suihkussa. Ensimmäisinä päivinä/viikkoina en osannu nukkua kotona lainkaan, sitä vain katseli tuota pientä ihmettä ja päässä pyöri kaikenlaiset ajatukset - kuinka onnellinen oon tuosta pienestä pojasta. Ja kuinka kaunis voikaan olla vauva, kun se nukkuu. Niin oli pieni ja hentonen poika alkutaipaleella. 

Mamma ja vahti ihmettelemässä pientä hurmuria.

 Nyt, kun poika on pian 7kk, nään välillä painajaisia, kuinka unohdan poikani johonkin tai poika viedään minulta pois. 6kk neuvolassa takaraivoon jäi jyskyttämään terkan sanat: pääasia, että poika saa ruokaa, turvaa ja rakkautta. Mieleen tuli vain, pitääkö terkka mua jotenkin huonona äitinä? Vai epäileekö se jotain? Kaikkea edellä mainittuja poika saa yllinkyllin. En vois kuvitellakkaa, että jättäisin oman lapseni heitteille! Taikka menettäisin lapseni turvattomuuden takia. Rakkaus ja tunneside lapseen on kehittyny niin paljon, että välillä kärsin jopa huonosta omasta tunnosta, kun vien lapsen mummolaan tunniksi/pariksi hoitoon, jos on esim. lääkärissä tms. käyntiä.

Kaikesta näistä tunteista yms. oon onnellinen pienen pojan äiti. Lapsen saaminen oli juuri sitä, mistä olin salaa haaveillu. Nyt kun seuraan pojan ja koiran touhuja huomaan olevani erittäin onnellinen näistä kahdesta. Kunhan poika vielä vähän kasvaa ja alkaa liikkumaan enemmän, tulee koirasta ja pojasta varmasti semmonen parivaljakko, joitten touhuille saa nauraa.

Uusi vuosi korkattu.

Kylläpäs on kiirettä pitäny, kun ei oo kerinnyt tätä päivittää. Koitan nyt tiivistää joulun ja uuden vuoden ajan lyhyesti, ettei tuu mittää sekalaista seurakuntaa tästä päivityksestä.

Äitini ja mummoni tulivat meille joulua viettämään 22.12, joten siitä eiliseen saakka meillä on ollu vieraita. Ihan mukavaa, kun on nähny pitkästä aikaa semmosia ihmisiä, joita ei oo nähny esim. 1½-vuoteen. 

Rasmukselle puhkesi eka hammas 22.12 (jota ennen poika oli kuumeessa ja vähän nuhainen), toinen hammas teki tuloa vuodenvaihteessa ja yläreuna onkin tullut jo läpi. 

Aatonaattona käytiin Tanen ja mummoni kanssa nopeasti viimeisillä ostoksilla. Loppupäivä/ilta meniki viimesiä leipomuksia leipoessa, porkkanalaatikkoa tehdessä ja yöksi pistin kinkun uuniin. Jokseenkin oli vähän väsyny olo illalla kaiken muun jälkeen. Mutta en valita, aatto meniki aika täydellisesti.

Jouluaattona meillä kävi joulupukki ja jäbä viihty pukin sylissä. Isikin pääsi pukin syliin. ;) Rasmus saikin paljon lahjoja, soivia leluja, vaatteita, pulkan jne. Jätkä ei ite ihan vielä ymmärrä kaikkien lelujen päälle, mutta kovasti niitä painelee ja etenkin puhuvan koiran tassua on pienillä naskaleilla jyrsiny.  

Myös siskoni ja pikkuveljeni saapuivat kans meille. He ajelivat isältämme joulupäivänä. Sisko jäikin viikoksi meille, kun päivystettiin koiraa millon synnyttää ja sitten vuodenvaihteessa sisko jäikin Rasmuksen vahdiksi. 

Uutta vuotta vastaanottamassa meillä olikin sitten hyviä ystäviä. Oli hyvää ruokaa, juomaa jne. Rento meno. Ilta jatkukin kaupunkiin iltotulitusta katselemaan ja pieni baarikierros päälle. Vuoteen 2011 tuli herättyä hieman väsyneenä, muttei mitenkään ollu krapula tms. Onnistunut vuodenvaihde. 

Ja nyt oon onnellinen ihanasta arjesta! On niin hiljaista, poika nukkuu, pyykkikone pyörii ja mies on töissä. Ehkä viimeinkin voin itse vähän rentoutua tämän hulinaviikon jälkeen. 

Eilen rakas poikani oppi kunnolla kääntymään mahalleen! <3 Tane naureskelikin sohvalla, kun jätkä kääntyili selältä mahalleen ja takasin selälleen. 

Pikkutonttu ja joulupukilta saatu uusi lelu.

Purulelun käyttö ymmärretty ihan oikein?