Tunnelin pääsä valoa..

Nyt voin hyvillä mielin sanoa, että viime viikonloppuna annoin pojan hyvillä mielin isälleen! Eikä tarvinut stressata, miten poika pärjää. Jotenki (anteeksi kun näin asian ilmaisen) olin helpottunut kuullessanu isä-ihmisen eronneen uudesta naisestaan. Ja nyt viikonloppuna, kun poika oli isällään - oli isä-ihminen enemmän yhteistyökykyinen! Vau! Siis tuli viikonloppuna oma-aloitteisesti kommenttia kuinka poika koettelee ja on villinä ym. Olin helpottunu. Tämähä on merkki siitä, että poika alkaa luottamaan isäänsä. Ja kysy isä-ihminen jopa minulta lupaa lähteä pojan kanssa helmikuussa Helsinkiin kattomaan Disney on ice -showta. Joten ehkä tunnelin päässä on valoa ja nämä kuviot alkaa lähes kolmen vuoden jälkeen toimimaan? I hope so.

Tänään puhelimessa kiittelin viimeisestä viikonlopusta ja sanoin, että oli helpompi antaa nyt viimeksi poika. Oli isä-ihminen vähän ihmeissään mun kiittelyistä ennenkö selitin. Hän toki lupasi että asiat jatkuu näin.

"Isi on tuhuma minulle"

Oon vähän huolissani pojastani, sillä hän on alkanu näkemään painajaisia isästään. Monena yönä poika on herännyt uniltaan tai puhunut unissaan, kun isi on tuhuma. Vielä ei kuitenkaan osaa oikein kertoa mitä isä teki unessa, kun oli tuhma. Maanantai-iltana pojan ollessa kuumeessa nukahti hän sohvalle ja pian nukahtamisen jälkeen alkoi liikehtiä sohvalla ja hoki tyyliin "eiii, isi. mee pois.." Näistä sain selvää ainoastaan. Tämän jälkeen poika heräsi itkuun, josta ei meinannut tulla loppua.

Tässä syksyn aikana muutenkin kun alkaneet säännölliset viikonloppuvierailut isällä, on poika kastellut sängyn. Ensimmäisellä kerralla, kun sängyn kastelu tapahtui ajattelin sen olevan inhimillinen vahinko ja pyyhin asian mielestäni. Toisella kertaa, eli viime kerralla kun poika oli menossa isälleen kastui sänky kahtena yönä peräkkäin juuri ennen perjantaita. Tällön alko jo hälytyskellot soida, jännittääkö poika isälleen menoa vai mitä tämä on..

Asiasta oon yrittäny keskustella pojan isän kanssa, mutta hän vähättelee aina asioita ja kun ei hänen luonaan mitään sängyn kastelua tms. ole.

Kysymys kuuluukin, onko kaikki niin hyvin ja täydellisesti isä-ihmisen luona jos poika oireilee näin? Tämä on surullista, niin surullista. Tekee pahaa, kun poika näkee pahaa unta.

Rentouttava viikonloppu

Ollaan pojan kanssa nautittu viikonlopusta, eikä olla tehty juuri mittää mikä ei oo ollu pakollista. Mukava viettää välillä tämmösiä ihan rauhallisia viikonloppuja.

Sen verran ollaan hääräilty, että ollaan syöty todella hyvin! Eilen oli tarjolla lihamureketta ja perunamuusia kera porkkana-ananas raasteen (tai kuutioiden, raaste ei mee kaupaksi). Hätkähin pojan lauseeseen "meillä on tännää erilaista ruokaa".. Tuli todella huono äiti-fiilis! Siis herranjestas, mulla on taas ollu pari viimeistä viikkoa täynnä koulutuksia ym. menoa, että en oo kerinny tehä pojalle monipuolista ruokaa.. Toki joka päivä meillä on syöty yksi lämmin ateria kotona (tai mummolla), mutta se monipuolisuus.. Nyt täytyy koittaa rauhoittaa omat illat, jotta on aikaa tehä monipuolista ruokaa kotona. Ehkä kuitenki välillä noiden puolittain einesten käyttö on ihan sallittua..?

Meillä oli eilen myös vieraita, joten tein vielä päärynäpiirakan tällä ohjeella. Kerrassaan tuli todella hyvä piirakka, suosittelen kokeilemaan. Vieraatkin tykkäs piirakasta, joten kyllä se varmaan sillon ihan hyvvää oli muutenkin. ;)

Vesisade on vähän pilannut tämän viikonlopun. Ajattelin, että nautitaan pojan kanssa ulkoilusta ja sovitiinki jo työparin kanssa että käytäis leikkipuistossa yhessä lasten kanssa, kun asutaan suht. lähekkäin. Mutta ei se toteutunut, kun sato vettä ja työparin lapsi oli kuumeessa. Jokin toinen kerta sitten. :) Tännää kyllä uhmattii sadetta se verran, että käytettiin molemmat koirat lenkillä, erikseen.

Huomenna paluu arkeen ja auton vienti taas huoltoon, jospa saisin sen viimein kuntoon. Ei tarvisi aina autoa lainailla äidiltä tms.

Ja matka jatkuu..

Olen päässyt elämäntapojeni muutoksessa niinkin pitkälle, kuin juoksuun hurahtamiseen! Viikko sitten mulla oli yli kuukauden tauon jälkeen yhteiset treenit pt:n kanssa. Olin salilla hyvissä ajoin ennen tapaamistamme. Aloin odotellessa lämmittelemään juoksumatolla (muuta en ennää käytä lämmittelemiseen) ja siinä odotellessa (pt oli vielä myöhässä) hölkkäsin omaa tahtia, välillä spurtteja jotta syke nousisi. Huomasin yhtäkkiä hölkänneeni jo "kilometrin", se meni ihan hujauksessa tuo "matka". Eikä tuntunu juuri missään.
Tämän innoittamana kävin myös koiran kanssa samalla viikolla juoksulenkillä. Ja viimein muistin laittaa älypuhelimestani päälle sellaisen sovelluksen kuin Sport Tracker, jolla voi mitata matkaa ja säädettyä siihen onko kävelyä vai juoksua. Koiran kanssa hölkätessä välillä vilkuilin puhelintani, sillä halusin uteliaisuuttani tietää kuinka kauan jaksan oikeasti hölkätä yhteenmenoon. Tavoitteena oli vähintään 1km, mutta kuinka ollakaan huomaamattani tuli hölkättyä reilu 1,5km ennen kuin tasasin sykkeitä. Ja sitten edelleen lenkin aikana pitkiä juoksupätkiä tuli otettua.

Oon ollu vieläkin vähän ihmeissäni, kuinka nopeasti kunto nousee kun alkaa treenaamaan suht. säännöllisesti. Täytyy kyllä myöntää että tämä alkava syksy on ollut sellaista aikaa, ettei kertakaikkiaan vuorokaudessa ole tunnit riittäny salille taikka lenkkipolulle. Siitä johtuen välillä on ollu todella huono omatunto, mutta minkäs sille on voinut. Töitäkin täytyy tehä ja ne joskus velvoittaa venyttämään päivää.

Ennen kaikkea  en olisi uskonut n. 4kk:tta aiemmin, että jaksaisin käyä pidempiä juoksulenkkejä. Mulla todellakin oli voittajafiilis ja motivaatiot on siitä lähtien ollu kyllä huipussaan. Tästä jatkamme.

Ja sitten kuvaa matkanvarrelta.. Kuvasta on kyllä aikaa jo parisen viikkoa.

Kummipojan ristiäisiin täytyi ostaa uusi mekko,
joka oli hinnaltaan löytö! :)

Vaa'alle pitäisi nousta joku päivä, kunhan muistaa ostaa patterin vaakaan. On semmonen kutina, jotta kiloja on jälleen lähtenty, mutta patterin puutteen vuoksi on jäänyt käymättä vaa'alla.

Marja-aika, parasta aikaa

Oon ihan koukuttunu tuohon marjojen poimintaan! Tälle kesälle on tullu käytyä jo kolmesti poimimassa mustikoita metsässä ja kerran riipasin myös mustaherukoita mukaan. Rasmuski viihtyy hyvin metsässä ja koira tykkää juosta vapaana. Tuo marjan poiminta on tuommosta "aivot narikkaan"- puuhaa, jolla saa aika hyvin nollattua stressiä. Rauhottaa myös tuo hiljaisuus mikä tuolla metsässä on. Talvella on myös mukava syödä noita marjoja, kun tietää mistä ne on haettu. Ei tarvi kaupassa arpoa alkuperää, tai sitä pitääkö marjat kuumentaa ennen kun ne voi syödä.

Eilen käytiin taasen yks reissu marjastamassa. Lautalla Hailuotoon ja siellä vähän arvottin paikkaa, mihin mennä. Sitten vaan päätin ottaa "syrjäsen" tien ja sitä ajeltiin jonkin aikaa, kunnes alko näyttää siltä, että vois löytyä mustikkaa. Ja niinhän siellä oliki! Isoja, ku mitkä ja nopiasti täytty poimuri, jos toinenkin. Tällä kertaa tosin poika ei malttanu juoksennella metässä kaverina, kun mummoni ja siskoni oli mukana ja he jäivät auton lähelle..

Lauttaa odotellessa..

Lisää kuvateksti

Ja toki ennen kotiinlähtöä täyty käyä paistamassa makkaraa, kun monta tuntia tuli metsässä vietettyä. Olihan se hyvää, tuo nuotiossa paistettu makkara pitkästä aikaa. Oli mukavan lämmin ilma, tarkeni istua nuotiolla, vaikka se oli saaren päässä, jossa tuulee kovasti. Vielä kesä ja aurinko lämmitti, tuulesta huolimatta. Vielä lissää tämmösiä kesäisiä päiviä, kiitos! :)

Matka aluillaan..

Tänne olen varmaan maininnut, että olen alkanut treenaamaan itseäni kohti terveellisempää ja energisempää elämää. Apuna minulla on personal trainer, joka tsemppaa jos tuntuu vaikealta tai jokin asia tökkii. Mulla on matka aluillaan, mutta kun katselin keväisen Barcelonan reissun kuvia ja nyt heinäkuun alussa otettuja kuvia, niin kyllä huomaa, kuinka kroppa on muuttunu. Vaikka tässä oon vasta n. 2kk:tta treenaillut säännöllisesti ja kiinnittäny huomiota syömiseen ja ateriarytmiin ym. Joskus on toki tullut lipsuttua, mutta takaisin ruotuun ilman huonon omantunnon tuskia ja matka jatkuu. Ja tässä kuvia.

Barcelona, pääsiäinen '13

Heinäkuu '13

Toivottavasti nuista eron huomaa. Ei mitään parhaita kuvia, mutta.. :) Töissä ainakin työkaverit kommentoivat, että olen kiinteytyny, kun ei oltu viiteen viikkoon nähty. Joten kyllähän tässä jotain on tapahtunu. Positiivista kuulla tuommosia kommentteja. Oon huomannu myös, kuinka kunto on noussu aivan älyttömästi. Ennen en jaksanu lenkillä hölkätä hirveästi, saatikka ajatella että salilla juoksumatolla juoksisin. Nyt lenkillä jaksaa pidempiä matkoja hölkkäillä ja salilla juoksumatolla juoksu tuntuu todella mukavalta. Mukavemmalta kuin crosstrainer. Omana tavoitteena olikin juuri se, että jaksaisin käydä juoksulenkeillä, sillä tykkään juoksemisesta mutta aiemmin en oo jaksanu kuin ihan pieniä matkoja juosta. Nyt juoksuintoa kohden mennään.

Ajattelin myös osallistua Likkojen lenkille, joka tässä kaupungissa on 10.8, jos saan kaverin innostumaan siitä myös. Toki ihan vielä ei varmaan jaksa sitä 7,5km:n matkaa juosta, mutta ainaki osa siitä menee keveästi.

Jotenki oon ihan uutta intoa täynnä, kuin pari kuukautta sitten. Energiaa on myös ihan erilain, kuin ennen.

Haaste itselleni & siskolleni

Pahan päivän tullen meinaa olla välillä "matti kukkarossa", joten pienen pohdinnan jälkeen ajattelin haastaa itseni ja siskoni ainakin kuukaudeksi säästämään rahaa. Eli siis, ei mitään heräteostoksia, ei turhia shoppailuja, roskaruokaa tms. Itse ainakin ajattelin nostaa aina viikottain jonkin tietyn summan, esim. 60€ käteen ja sillä täytyy pärjätä koko viikko. Tällä käteisellä siis täytyy suorittaa kauppareissut, autoon bensat, sekä hygieniatuotteet.

Tämän tarkoituksena on siis säästää rahaa, jotta voi myöhemmin tehä pojan kanssa jonkin ulkomaan matkan tai muuta. Tai jos se huono päivä iskee, eli tulee jotain odottamatonta menoa esim. koirien kanssa, niin saa ne hoidettua het kuntoon.

Tällaisen artikkelin luin keväällä Cosmopolitan -lehdestä, jossa toimittajalla/lukijalla oli tulossa ulkomaille matka ja muistaakseni opiskelijabudjetilla hän ryhtyi tämmöiseen "säästämiseen". Sillon jo innostuin asiasta, mutta jäi jotenki vain odottamaan "parempaa" hetkeä. Ja nyt se hetki on.

Jos jokin vielä tahtoo samaisen haasteen ottaa vastaan, nii voi ilmoittautua. :) Itellä alkaa huomenna tämä kokeilu.

Isä-ihmisen kuva

Tässä tänään isä-ihmisen puhelun jälkeen (ei montaa sanaa puhunut edes Rasmuksen kanssa), hän lähetti multimedialla kuvan itsestään pojalle, jottei isä unohtuisi.. Mutta, mitä iloa lapselle on pelkästä kuvasta? Korvaako kuva isän tapaamiset tms? Tällä asialla en ole päätäni vaivannut, mutta kyllä hetken kummastutti päivällä..

Isä-ihmisellä on vielä lomakin, nii miksei hän tule katsomaan poikaa? Tänään hän sanoi puhelimessa; "jos mää laitan postissa tulemaan Helsingin tuliaisen, kun en tiijä millon oon seuraavan kerran tulossa".. Ja kohta hän lisäsi; "kun me lähetään ens perjantaina turkkiin, niin en varmaan ehi ennen sitä käymään".. Herranen aika! Tässä on monta päivää sen reissuun, nii miksei voi tulla? Rasmuskin sanoi isälleen puhelimessa; "nähhään huomenna", edes tämä ei saanut mitään liikettä isä-ihmiseen.. Poika rukka. Hän niin kovasti kaipaa välillä isäänsä.

Isä-ihminen meni muuttamaan perheneuvolan ajankin, joten sekin käynti on vasta elokuun puolessa välissä, huoh. Mutta siellä aion ottaa puheeksi nämä huoltajuudet ym. Eihän se näin toimi tämä yhteishuoltajuus, vai? Aina lupaa parantaa tapansa, ottamaan enemmän vastuuta ja pitämään tiiviimmin yhteyttä poikaan, mutta vielä tähän päivään mennessä mittää ei oo tapahtunu näiden asioiden saralla. Edelleen valheita. Tuntuu, että hän on alkanu valehtelemaan muutenkin enemmän, kuin aiemmin. Miksi? Mulle on yks ja sama, missä toinen viettää aikaa ym, mutta se että huolehtis pojastaan enemmän ja tapais säännöllisesti on tärkeintä. Mutta ilmeisesti liikaa pyydetty.


Nämä päivitykset varmaan nyt vaikuttaa hirveiltä valituksilta ym. mutta helpompi näitä on kirjottaa, kun yksin miettiä yön pimeinä tunteina. Ja paremmin jäävät unholaan, kun purkaa näin kirjottamalla nämä asiat. :)

Stressin vähentäminen

Oon tässä yhessä pt:n kanssa aina välillä käyny mun mieltä läpi ja juteltu asioista, sekä siitä mikä aiheuttaa stressiä ym. Tänään taas mun puheissa nousi esiin isä-ihminen, josta ei oo kuulunu juuri mittää. Tiistaina viimeksi otti pikaisen puhelun ja that was it. Joten kun juttu jatkui, kehoitti hän että jos ei ole pakko olla yhteydessä, nii miksi itteä kiusaamaan. Vaikka hän pojan isä onkin. Ja nyt tein viimesen päätöksen, että jos ei toisesta kuulu mittää, en minä halua aina olla se joka tekee ekan aloitteen ja yrittää sopia jostai tapaamisista tms. Hänkin kuitenkin on myös vanhempi ja hänellä on velvollisuutensa, mutta missä se vastuu lapsesta jne? Luuleeko toinen, että pari tapaamista sillon tällön ja elatusavut kuukausittain riittää? Tai tältä ainaki tuntuu, että hän luulee niin.

Muutenki oon tässä ottanu uutta tuulta purjeisiin itseni kanssa ja alkanut jälleen treenaamaan. Siis sillai ihan tosissaan ja tuloksia onkin ihan hienosti tullu, vaikka tuo ruokapuoli välillä tahtoo vähän tökkiä, kun ei keksi mitä laittaisi - samat ruuat ei maistu päivästä toiseen, paljon vihanneksia ym. Mutta, jos tulee repsahus, niin aina vaan ruotuun takasin. Kultainen keskitie on löytymässä ravinnon ja liikunnan, sekä yleisen tyytyväisyyden että hyvän olon suhteen. Tavoite siintää tulevaisuudessa, siihen tähdätään ja onnistutaan. Tällä kertaa se onnistuu ja siinä pysytään! Mulla on erittäin hyvä pt, häneltä saa lisää energiaa ja hyvää mieltä jokaisen treenin jälkeen, vaikka hän tiukka täti onkin. Ja pitääki olla.

Sateinen sunnuntai

Kyllä tämä suomen kesä on sitten niin ihana ja arvaamaton. Lähettiin Rasmuksen kanssa käymään kävellen isomummun luona kahvilla - paistoi aurinko ja oli lämmintä. Kun lähdimme pojan ja isomummun kanssa lähikauppaan ostamaan loput leipomistarvikkeista, alkoi kuurosta satamaan vettä. Ensin sato vähän ja kun kotiin oltiin kävelemässä, sade ylty ja kastuttii aivan läpimäriksi. Mutta, kesä kuivaa minkä kastelee vai miten se meni? ;) 

Saatiin tehtyä pullataikina ja niistä tehtiin mustikkapiiraita. Rasmus oli innoissaan mukana sekoittelemassa, ennää ei poikaa ite pullien pyörittäminen kiinnostanu, vaan paistaminen ja maistaminen.

 

Herkkua söi poika koko naamalla ja kädellä. Ihanan sotkeva mustikka.

Tässä lopputulos leipomuksista. Jotenki tuntuu ettei tuo uuni oo oikein kunnossa, eivät saaneet väriä vaikka oli reilusti "yliaikaa" paistumassa.

Iltaa kohden sade lakkasi onneksi, joten päästiin vielä iltalenkille koiran kanssa. Käytiin hiljasemmilla teillä, jotta koira pääsi juoksentelmaan vapaana ja Rasmus sai myös rauhassa pyöräillä. Rakkaus omaa Saksanpaimenkoiraa kohtaan kasvaa yhä vaan edelleen. On ne pojan kanssa semmonen parivaljakko, ettei toista oo. Kun Rasmus pyöräili koiran mielestä liian kaukana minusta, otti koira heti juoksun ja juoksi Rasmuksen luo ja pyöri muutaman kerran pojan ympäri, jonka jälkeen kävi minun luona ja takas juoksi pojan luo. Pari kertaa Rasmus ohjas pyörän myös ojaan ja taas koira oli hengessä mukana ja ojassa! =D Kyllä hymyilytti. 

Huomenna alkaa päiväkotien viimeinen päivystysviikko, viimein. Kyllä on menny 4 viikkoa kuitenki aika nopiaan. Voi olla toisaalta haikea perjantai, kun tässä päivystyksen aikana on tutustunu mahtaviin ihmisiin, joiden kanssa tätä työtä ollaan tehty yhessä.

Meidän "vauva", Siperianhusky - Sepe.

Koti-ilta

Tänään päivällä oli tunne, että haluaisin käydä vähän ihmisten ilmoilla. Eräs kaverikin jo kysyi, lähtisinkö hänelle seuraksi. Tämmöinen ns. luksus vapaailta vaihtuikin rauhalliseen koti-iltaan, kun en saanut lapsenvahtia. Asiat kuitenkin laitettava tärkeysjärjestykseen. Kerkeän viettää vapaaillan joskus toiste. Nyt on hyvä näin.

Miten aion iltani viettää? Alotin tämän illan käymällä pojan kanssa lähikaupassa vähän karkkiostoksilla. Poika innoissaan pyöräili kaupalle ja takasin. Meinas huuto tulla, kun ei saanut jättää kypärää pyörän ohjaussarviin (tältä alueelta saattaa kaupan edestä lähteä aika nopiaan tavarat kävelemään, jos ei piä huolta), lopulta sain pojalta kypärän ja molemmat oltiin tyytyväisiä.

Luonnollisesti sauna kuuluu myös näin lauantai-iltaan. (Vaikka minä saatan talvella saunoa joka ilta, jos on kylmä ja tekkee vaa mieli istumaan lämpimään. ;) ) Saunassa istuessa Rasmus alkoi muistelemaan, kuinka mukava kauppareissu oli, kun hän sai pyöräillä. On ilo huomata, kuinka lapsi oikeasti nauttii tämmöisistä pienistäkin asioista. Ei tarvi olla mikkää erikoinen juttu, kun lapsi ihan aidosti nauttii.

Rasmus olikin päivän tapahtumista niin väsynyt, että nukahti lähes heti kun saatiin yökkärit päälle ja asetuttiin sohvalle katselemaan televisiota.

Kyllähä tämä oma-aika näinki toteutuu, poika nukkuu, koirat nukkuu lattialla ja itse saan vain olla. Tekasin tossa kanasalaattia iltapalaksi, kun alko tehä mieli salaattia. Ilta jatkunee tässä vielä  tv:n äärellä, Greyn Anatomiaa katsellen. Loppuun vielä kuva salaatista.

Salaattin tuli;
Ruukkusalaattia
Tomaattia
Kurkkua
Paprikaa
Kananmuna
Viinirypäleitä
Raejuustoa
Kanaa

Tässä sitä taas ollaan

Rasmuksella olisi alkanut myös tänään isä-viikonloppu, mutta kuinka kävikään. Eilen alkoi tekstiviestien piippailu isä-ihmiseltä, jossa hän kertoi ettei hänellä ole yöpaikkaa meidän kotikaupungin lähellä, jossa asutaan. Kun utelin, että miten hänen veljensä luona? (asuu n. 30km:n päässä), niin tuli vastaus "ei sinnekään varmaan pääse yöksi. tuun kattomaan poikaa lauantaina tai sunnuntaina jos ootte kotona". Sana varmaan takertu kyllä muhun rajusti. Alko tuntumaan, ettei toinen edes ole kysynyt veljeltään asiasta, vaikka perheneuvolassa tämä asia sovittiin jo toukokuun lopussa. Miksi näin?

Kun myöhemmin iltapäivällä pyysin isä-ihmistä ilmoittamaan minulle tarkan päivän milloin on tulossa sain vastaukseksi "tuun sunnuntaina kattomaan Rasmusta, jos teille sopii? Joudun lauantaina koko päivän päivystämään merellä". Jos ja jos, hittoon jossittelut! Vastasin kuitenkin sen käyvän, kunhan pitää sanansa sillä Rasmus on ootellut koko viikon, että pääsee isän kanssa viettämään aikaa. Ja ei, ei puhettakaan että isä-ihminen olisi kertaakaan kuluneella viikolla kysynyt poikansa kuulumisia. Ei, vaikka ollaan muista asioista viestitelty ja tästä tapaamisesta, niin ei. No, mitäs tuosta jos ei kuulumiset kiinnosta.

Tänään taas asioiden todellinen laita tuli ilmi. Jälleen kerran facebook kertoi sen. (minä en hänen kaveri ole, mutta monet minun kavereista ovat ja he valaisevat minua asioista).. Isä-ihminen oli puoli kahden jälkeen päivällä kirjoittanut tänne suosittuun naamakirjaan olevansa terassilla oluella ja pelaamassa korttia. Puoli kahdelta jo, hmm. Ja viikko sitten ei työn takia ei päässyt lähtemään poikaansa hakemaan, kuin vasta kolmelta päivällä, jonka vuoksi oli myöhässä. Ristiriitaista, niin ristiriitaista.

Tulee vain tunne, mitä isä-ihmisen päässä liikkuu? Mitkä ovat hänen elämänsä arvot? Mitä hänelle merkitsee isyys ja isä-poika suhde? Onko viikonloput pojan kanssa pakkopullaa? Miksi, oi miksi täytyy valehdella kerta toisensa jälkeen?

Sisäilmaongelma töissä

Tässä kun kesällä on päiväkodeissa päivystys menossa, on meidän alueen päivystys päiväkodissa, jossa on sisäilmaongelma. Miksi? Tämä ongelma on tiedostettu jo silloin, kun päivystäviä päiväkoteja on mietitty ja ennen, kuin mitään asiaa on lyöty lukkoon. Onko kyse johtajien ylpeydestä? Vai mistä? Miksi täytyy "vaarantaa" terveys, saatikka lasten terveys tällaisissa päiväkodeissa?

Kyseisestä sisäilmaongelmasta en tienny ennen päivystyksen alkamista, mutta en ehtinyt olla kuin 4 päivää töissä, kunnes tunsin flunssan oireita ja kurkku oli todella kipeä ja karhea. Aloin miettimään, että nytkö muhun joku kesäflunssa iski. Sairastan todella harvoin, en juuri koskaan, joten olin aivan kummissani. Olin kuitenkin yhden päivän sairaslomalla kuumeen ym. takia. Seuraavalla viikolla aloin saamaan töissä poskiontelotulehduksen oireita, nämäkin oireet katosivat työpäivien jälkeen lähes kokonaan. Aina seuraavana päivänä oireet palasivat. Näitä oireita jaksoin viikon verran, kunnes toinen puoli kasvoistani oli aivan paineen tunteessa ja kamalassa tuskassa. Sain sitten maanantaiksi ajan työterveyteen, jossa sain liukuhihna maista kohtelua ja hoitajan mielestä oireet olivat vaan flunssasta, joka minua oli vaivannut. Minua kehoitettiin ostamaan nenäsumutetta ja menevän takasin töihin. Ja ko. sisäilmaongelmasta olisi ilmoitettava omalle työterveyshoitajalle, joka palaa töihin elokuussa. Jäi p*ska fiilis tuosta reissusta.

Eilen kaikki oireet taas kärjistyi. Minulla oli iltavuoroon meno ja lapset oli pihalla kun töihin saavuin. Ei siinä, pihalta sisälle mentyä oireet iski kasvoihin kahta kauheampana mitä ne aiemmin oli ollukkaa. Tiimimme miespuolinen lastentarhanopettaja kehotti minua uudelleen soittamaan työterveyteen ja vaatimaan kunnon palvelua. Soitin. Sain melkein samantien ajan (30min varoajalla) lähes omalle kasvu-tiimin työterveyshoitajalle. Hän otti asiani vakavasti. Ultras poskionteloita pitkään, jossa näky etteivät poskiontelot olleet puhtaat, kuten edellispäivän hoitaja oli kertonu. Limakalvoturvotusta oli kans. Ja nämä kaikki työperäisiä. Sain 3 päivän sairasloman ja viikon antibioottikuurin. Jospa kuuri alkaisi puremaan ja voisi olla loput 2 viikkoa töissä. Mutta jos kuuri ei auta, on mietittävä vakavasti pitääkö jättää päivystysaika kesken ihan jo oman terveyden vuoksi.

Tästä aiheesta ollaan tiimissämme puhuttu, että täytyisi laatia yleisökirjoitus.

Pari kuukautta meniki hyvin, mutta..

..nyt alkaa isä-ihmisen ote lipsua ja pahasti.

Perjantaina alkoi jälleen Rasmuksella isä-viikonloppu. Kaikki alko menemään jo päin puita perjantaina, kun isä-ihminen tuli hakemaan poikaa tunnin myöhässä. Olin hyvissä ajoin (lähes viikkoa aiemmin) ilmottanu, että olen viiteen asti töissä ja että olen n. klo 17.15 kotona, jollon poika on valmis lähtemään. No mutta, olin tekemässä töistä lähtöä autolla, kunnes puhelimeni piippasi. Tuli viesti isä-ihmiseltä, jossa hän kertoi olevansa tulossa noin. 50km:n päässä. Kello oli ehkä n. viisi yli viisi. Alko pinna kiristymään, mutta lapsen nähden keräsin itteni. Rasmus ootti kovasti, että isä tulee ja oli pettyny, kun ei tullukaan, heti.
Kun lopulta isä-ihminen tuli, oli hällä heti kiire takasin. Ei voinut edes poikaa sisältä noutaa, niinkuin yleensä. Tätäkin ihmettelin suuresti. Poika pääsi siis isän luokse lähtemään kuudelta. Eipä ollu kovin ilosen olonen poika, ei edes kunnolla halannut isäänsä. Ja minulle vastasi vaisusti vain "joo, joo, joo", kun juttelin pojan kanssa.
Illalla odotin soittoa, että saisin tietää matkan menneen hyvin ja toivottaa hyvät yöt Rasmukselle. Soittoa ei tullut.

Lauantaina odotin jälleen soittoa, mutta kun ei alkanut kuulumaan, koitin soittaa isä-ihmiselle. Ei vastannut. Meni melkein tunti, kun tuli viesti. "oltiin pojan kanssa navetassa ja puhelin oli autossa". No, ihan kiva että ilmotti. Kun mainitsin viestillä, että Rasmuksen kanssa täytyy soittaa mulle, jotta saisin jutella pojan kanssa ja Rasmus myös oppisi, että olen ns. läsnä, vaikken olekaan isä-ihmisen luona. Tästä asiasta sain vain tylyjä vastauksia tyyliin "kaikki on hyvin, touhua riittää". "soitan, jos Rasmus haluaa soittaa äidille". Tuli semmonen olo, että isä-ihminen tarkotuksella yrittää sivuuttaa mut, sillon kun viettää aikaa poikansa kanssa! Ai, että alko keittämään. Mutta pidin pintani ja painotin yhä vaan uudelleen, että se on soitettava! Ja lopulta oman sitkeyden palkitsemana sain soiton pojalta. Lyhyen, mutta soiton kuitenkin. Helpotti omaa oloa, kuulla Rasmuksen ääni.

Eilen Rasmuksen kotiin hakiessa, paluumatkalla mulle alko avautumaan, mitä oikeasti oli tapahtunu viikonloppuna. Rasmus oli jälleen kerran "nakattu" mummulaan yöksi, jotta isä-ihminen pääsi baariin! (ilmeisesti uuden naisensa kanssa). Siis, voitteko kuvitella? Rasmus näkee isänsä 2x kuukaudessa ja isä-ihminen jättää pojan moneksi tunniksi hoitoon, jotta itse pääsee baariin! Tätä minä en hyväksy, enkä tuu hyväksymään. Onneksi mulla on ihania ystäviä sillä paikkakunnalla, jossa tämä isä-ihminen asuu. Heiltä kuulin tämänkin. Minullehan ei isä-ihminen myöntänyt mitään, aluksi. Sitten kun löin kaikki korttini pöytään, hän viimein myönsi. Mutta sitäkin vähätteli näin "pari olutta join, kun Rasmus halusi mummulaan yöksi. Tulin kuitenkin pojan luo yöksi. Rasmus oli menossa nukkumaan, kun minä lähin". Mikä on pari olutta? Tämän ihmisen tuntiessa, se ei jää pariin ja baarista palataan valitettavasti vasta valomerkin jälkeen ja konttauskunnossa. Tämän kerkesin nähä valitettavan monta kertaa.. Mutta, mitä näillä liikkuu päässä, kun siirretään vastuu omasta pojasta muille? Ja kun tällekin isä-ihmiselle on nimenomaan painotettu, että HÄN on vastuussa, kun Rasmus on hänellä, ei hänen veli, tai vanhemmat. Miksi tämä asia ei mee perille? Miksi kaikki muu menee pojan edelle? Miksi, miksi miksi?? Näihin en koskaan saa vastausta, sillä isä-ihminen vähättelee aina näitä asioita ja minä kuulemma nostan aina hirveän haloon näistä asioista, nii miksihän nostan? Perheneuvolan psykologikin aina painostaa mua, että mun pitäs oppia luottamaan isä-ihmiseen, hän ei ymmärrä sitä, miksi minä EN luota. Mutta ymmärtääköhän kukaan muukaan? Ja miten keräät luottamusta ihmiseen, joka kerta toisensa jälkeen pettää sanansa ja tekee seläntakana aina jotain, minkä jättää mainitsematta ja peittää sen "kaikki on hyvin"-sanoilla.

Ja tämähän ei ollu ensimmäinen kerta tälle kesälle, että näin käy. Valitettavasti.

Tiedän olevani hirveä ämmä ja pilkunviilaaja, mutta jos minä en laita jotain rajoja isä-ihmiselle, niin kuka sille laittaa? Ei kukaan, ei yhtikäs kukaan.

Ja minulla on rakkaalle lapselleni rajat ja rakkaus. (toiselta osapuolelta näitä on turha vaatia)..

Kun on oikeasti valmis

Kun on oikeasti valmis uuteen parisuhteeseen, niin mitä silloin puuttuu? Mies, se kunnollinen? Siinäpä pala purtavaksi.

Nyt, kun itsellä alkaa olla asiat kaikinpuolin hyvin, on töitä pitkäksi aikaa, pojan asiat alkaa olla kunnossa ja hänen isä on pojan elämässä säännöllisemmin kuin ennen. Joten, mitä minulta puuttuu? Parisuhde. Vaikka toki olen onnellinen näinkin, mutta olisihan se (sehän on ihan selvää) mukavempi jakaa arkea toisen aikuisen kanssa.

Nämä  ajatukset ovat mieleeni hiipineet, sillä menin liittymään yhdelle deitti-sivustolle ihan vain katselemaan tarjontaa ja siellä lähestyi miua herra x. Usean päivän sähköpostittelun jälkeen päätimme nähdä, sillä molemmilla oli vapaa viikonloppu. Vaikka olin serkkuni kanssa liikenteessä ja tämä herra x sen tiesi, niin siltikin hän tahtoi nähdä. Myönnän, jännitin niin kauan, kunnes kuulin miehen äänen puhelimessa. Ääni kuulosti oikein miellyttävältä, joten jännitykseni hävisi, ainakin hetkeksi. Pieni jännitys hiipi takaisin mieleen, kun lähestyimme patiota jossa tämä herra x istui. Tunnistin (yllättävää kyllä) miehen heti, kun hän kuvaili itseään ja pöydässä juttu alkoi luistaa hyvin. Ja viihdyin kyllä tämän miehen seurassa. Vaikkakin ikäeroa on, tuli vain tunne vahvemmaksi, että samat arvot elämällä on. Ja samankaltaiset mieltymyksen kohteet. Hälläkin on lapsia. Mies vielä ehdotti lähtiessään tapaamista uudelleen, tosin lapsien kanssa, jotta olisi lapsillakin leikkiseuraa. Sehän sopii oikein mainiosti. Vielä uutta tapaamista ei lyöty lukkoon, mutta ehkäpä jonain päivänä.

Niin, no mikä mua tässä vielä mietityttää?
Ehkä vähän se, että mies on eronnut vasta helmikuussa, joten voiko hän vielä olla valmis vakavaan suhteeseen? Toki voi, kaikki on mahdollista. Aikahan sen näyttää ja jos on vielä lasten asioista sopimiset kesken, niin aikaa menee.

Nyt tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä.