Oon tässä yhessä pt:n kanssa aina välillä käyny mun mieltä läpi ja juteltu asioista, sekä siitä mikä aiheuttaa stressiä ym. Tänään taas mun puheissa nousi esiin isä-ihminen, josta ei oo kuulunu juuri mittää. Tiistaina viimeksi otti pikaisen puhelun ja that was it. Joten kun juttu jatkui, kehoitti hän että jos ei ole pakko olla yhteydessä, nii miksi itteä kiusaamaan. Vaikka hän pojan isä onkin. Ja nyt tein viimesen päätöksen, että jos ei toisesta kuulu mittää, en minä halua aina olla se joka tekee ekan aloitteen ja yrittää sopia jostai tapaamisista tms. Hänkin kuitenkin on myös vanhempi ja hänellä on velvollisuutensa, mutta missä se vastuu lapsesta jne? Luuleeko toinen, että pari tapaamista sillon tällön ja elatusavut kuukausittain riittää? Tai tältä ainaki tuntuu, että hän luulee niin.
Muutenki oon tässä ottanu uutta tuulta purjeisiin itseni kanssa ja alkanut jälleen treenaamaan. Siis sillai ihan tosissaan ja tuloksia onkin ihan hienosti tullu, vaikka tuo ruokapuoli välillä tahtoo vähän tökkiä, kun ei keksi mitä laittaisi - samat ruuat ei maistu päivästä toiseen, paljon vihanneksia ym. Mutta, jos tulee repsahus, niin aina vaan ruotuun takasin. Kultainen keskitie on löytymässä ravinnon ja liikunnan, sekä yleisen tyytyväisyyden että hyvän olon suhteen. Tavoite siintää tulevaisuudessa, siihen tähdätään ja onnistutaan. Tällä kertaa se onnistuu ja siinä pysytään! Mulla on erittäin hyvä pt, häneltä saa lisää energiaa ja hyvää mieltä jokaisen treenin jälkeen, vaikka hän tiukka täti onkin. Ja pitääki olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti