Minä elän!

Tännää tuli ihan semmonen olo, että hei minä elän - jälleen! Tässä on joitaki kuukausia menty vähän niinkö sumussa ja ratkottu jos jonkinlaista ongelmaa ja kiristelty kukkaron nyörejä jajaja.. Mutta nyt (ainakin toivon), että asiat alkaa loksahtamaan kohdalleen. Vaikka tässä edessä saattaa olla nopea elämänmuutos, niin olen ajatellut elää päivän kerrallaan. Ja jos oikeasti tässä parisuhteessa tuntuu kaikki hyvältä ja oikealta, niin turhaanko sitä alkaa jarruttelemaan? Aikuisia ihmisiä ollaan ja lapsikin on tutustunut ns. isäpuoleen ja pitää todella paljon hänestä. This is my life!

Perjantaina oon menossa ruuhkaiseen pääkaupunkiimme miehen luo. Tarkoitus on ilmeisesti jo vähän "sillä silmällä" katsella tämän kaupungin vuokra-asuntojen tarjontaa mitä ne tällä hetkellä ovat. Sillä tänään puhelimessa puhuessamme nousi esiin jälleen S:n mahdolliset työt täällä. Hän sanoi, että (jos) kun hän seuraavan kerran vieraillessaan saa töitä täältä, hän heti asunnon löytyessä muuttaa omat tavarat tänne. Vaikka S vielä joutuisi oman firman lopettamisen vuoksi olemaan pääkaupunkiseudulla, oli hänellä suunnitelmissa asustella huoneistohotellissa tms. Korkeintaan ehkä kuukauden jouduttaisiin näin elämään.

Tulevana viikonloppuna myös käydään näyttäytymässä rakkaalle serkulle kera S:n. Myös S:n ystävä oli kutsunut meidät käymään heillä jos minä haluan kyläillä. Minusta olisi mielenkiintoita tutustua myös S:n kavereihin/ystäviin. Ja vielä enemmän mielenkiintoisemman siitä tekee se, että myös S:n ystävällä joka on turkkilainen, on hänellä suomalainen vaimo. Ja mitäs vielä tulevasta viikonlopusta, en tiedä vielä. En ole vielä ajatellut, ehkä me teemme sitten sitä mikä tuntuu hyvältä.

Viikonloppua odotellessa, jo nyt - tiistaina.

Tätäkö tämä rakkaus on? En ole pitkään aikaan tällaista kokenut.

Still here!

Onpa tullut pitkä tauko. Pahoitteluni! Puolustukseksi voin sanoa, että elämäni tällä välillä on ollut melkoista vuoristorataa. Yksityiselämä siis.

Olen edelleen hämmentynyt kuinka näinkin tavallinen nuori nainen on saanut huomiota ihmisiltä. En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään erityisenä, mutta ulkomailla ollessani serkkuni kanssa olin oikeasti aika hämmentynyt kun yhden ravintolan "pomo" tuli yhtäkkiä pyytämään minua drinkille. No me kävimme drinkillä ja tämä mies oli todellinen herrasmies. Hän antoi nimensä, mutta en häntä kuitenkaan tuolta sosiaalisesta mediasta löytänyt, hmph! Pienehkö lomaromanssi, viimesenä iltana mutta niin..

Eipä jäädä tuleen makaamaan.

Tässä kuitenkin hiljattain tai oikeastaan jo pidemmän ajan takaa olen tutustunut jälleen kerran uuteen ihmiseen. Mieheen. Hän ei ole suomalainen, mutta minulle tässä monikulttuurisessa valtiossa sillä ei ole enään mitään väliä. Pääasia on, mitä tuntee toista ihmistä kohtaan ja kuinka hyvin tulee toimeen. Vai kuinka?
No mutta kuitenkin. Tämä mies on kotoisin Turkista ja kun näimme viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa livenä meillä kolahti kaikki jutut yksiin ja oikeasti pidimme toistemme seurasta. Nyt olen siis lentoliput ostanut rakkaaseen pääkaupunkiimme ja sinne matkaan ensi viikolla.

Pitkästä aikaa mulla on tunne, että tästä tulee hyvä tarina, ehkäpä loppuelämän tarina kirjoitettavaksi.