Heipparallaa

Joskus on pysähdyttävä miettimään elämää.
Mitä oikeasti haluaa elämältä? Minkälaista elämää haluat elää? Yksin? Parisuhteessa?
Olen aina ollut sitä mieltä, että elämä on täynnä valintoja. Niin se onkin. Jotkut tekevät huonoja valintoja ja oppivat kantapään kautta. Toiset taas menevät sieltä mistä aita on matalin ja eivät ole tyytyväisiä elämään. On myös ihmisiä, jotka tekevät samat asiat samassa järjestyksessä päivästä toiseen, tylsistyvät kotona ja ovat kyllästyneitä elämään.

Viime aikoina on tullut paljonkin pohdittua elämää, ihan kaikinpuolin. Luulin löytäneeni loppuelämän rakkauden, ulkomaalaisesta miehestä. Suhde eteni aika vauhdilla, pian käytiin maistraatissa ja seuraavana päivänä haettiin miehen tavarat luokseni. (ennen sitä olin muuttanut isompaan asuntoon, jossa on pojallekin oma huone). Pian kaiken tämän jälkeen alkoi arki, joka sujui hyvin. Miehelläkin oli työ, pitkiä päiviä hän teki mutta työtä kuitenkin. Kunnioitin miestä ja yritin olla kaikinpuolin hyvä vaimo. Mies etsimällä etsi (tai siltä tuntui) virheitä minusta. Aloitti riidan pienestä. Sanoi kotiamme likaiseksi. (lapsi+koira, mutta aina ollut perussiisti koti). Yritti ajaa itsetuntoni matalalle. En saanut kulkea missään yksin, aluksi. Pidin puhelimeni äänettömällä, sillä inhosin kuinka hän alkoi nalkuttaa heti jos jokin kaverini laittoi viestiä/soitti. Minun ei olisi saanut pitää kavereihin yhteyttä. Minun olisi pitänyt lopettaa Facebookin, Twitterin ym. käyttäminen. Olin valehtelija, epänormaali, itsekäs, lumppu. Eikä hän omien sanojen mukaan voinut luottaa minuun. Ja lapset, lapset ei kuulemma tullut kuuloonkaan kun olin niin vaikea ja lapsellinen, sekä en voinut hyväksyä hänen erilaista uskontoa.

Ihmiset, jotka tuntevat voinevat kertoa, kuulostaako minulta? Olenko tosiaankin tällainen, kun mies antoi ymmärtää?

Mietin, millainen aviomies voi sanoa vaimolleen niinkin pahoja asioita, kuin hän minulle (kaikkea en julkisesti viitsi kirjoittaa, mitä kaikkea hän minulle) sanoi. Tietääkö mies mitä rakkaus on? Onko miehellä taipumus narsismiin? Kulttuurieroja? Uskonto? Oloni oli riittämätön.

Itkin enemmän kuin viimeiseen kolmeen vuoteen. Mutta ei, hän ei halunnut nähdä kun itkin. Minun piti hänen edessään peittää tunteeni. Ei, en voi tukahduttaa tunteitani jos toinen on satuttanut. Sanoin sen myös ääneen.


Tänään minulla on tunne, hyvä tunne. Ehkä tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä? Selaan vuokra-asuntoja, vain minulle ja pojalleni. Jotenkin minusta tuntuu, etten jaksaa enään stressata millä päällä mies tulee töistä. Hän sanoi sanoi, ettei hän enään välitä avioliitostamme. Hän haluaa vain elää. Elää yhdessä. En jaksa enään puhua asioista, kun tulee riita ja lopulta minä olen idiootti kun aloitin riidan. Miksi jäisin tähän? Jos en voi olla oma itseni, ehkä on parempi olla vain lapsen kanssa. Vaikka huono äiti olenkin, niin kuin Hän sanoi. 

Nyt tämäkin asia on "ääneen" sanottu.

Kiitos ja anteeksi.

Minä elän!

Tännää tuli ihan semmonen olo, että hei minä elän - jälleen! Tässä on joitaki kuukausia menty vähän niinkö sumussa ja ratkottu jos jonkinlaista ongelmaa ja kiristelty kukkaron nyörejä jajaja.. Mutta nyt (ainakin toivon), että asiat alkaa loksahtamaan kohdalleen. Vaikka tässä edessä saattaa olla nopea elämänmuutos, niin olen ajatellut elää päivän kerrallaan. Ja jos oikeasti tässä parisuhteessa tuntuu kaikki hyvältä ja oikealta, niin turhaanko sitä alkaa jarruttelemaan? Aikuisia ihmisiä ollaan ja lapsikin on tutustunut ns. isäpuoleen ja pitää todella paljon hänestä. This is my life!

Perjantaina oon menossa ruuhkaiseen pääkaupunkiimme miehen luo. Tarkoitus on ilmeisesti jo vähän "sillä silmällä" katsella tämän kaupungin vuokra-asuntojen tarjontaa mitä ne tällä hetkellä ovat. Sillä tänään puhelimessa puhuessamme nousi esiin jälleen S:n mahdolliset työt täällä. Hän sanoi, että (jos) kun hän seuraavan kerran vieraillessaan saa töitä täältä, hän heti asunnon löytyessä muuttaa omat tavarat tänne. Vaikka S vielä joutuisi oman firman lopettamisen vuoksi olemaan pääkaupunkiseudulla, oli hänellä suunnitelmissa asustella huoneistohotellissa tms. Korkeintaan ehkä kuukauden jouduttaisiin näin elämään.

Tulevana viikonloppuna myös käydään näyttäytymässä rakkaalle serkulle kera S:n. Myös S:n ystävä oli kutsunut meidät käymään heillä jos minä haluan kyläillä. Minusta olisi mielenkiintoita tutustua myös S:n kavereihin/ystäviin. Ja vielä enemmän mielenkiintoisemman siitä tekee se, että myös S:n ystävällä joka on turkkilainen, on hänellä suomalainen vaimo. Ja mitäs vielä tulevasta viikonlopusta, en tiedä vielä. En ole vielä ajatellut, ehkä me teemme sitten sitä mikä tuntuu hyvältä.

Viikonloppua odotellessa, jo nyt - tiistaina.

Tätäkö tämä rakkaus on? En ole pitkään aikaan tällaista kokenut.

Still here!

Onpa tullut pitkä tauko. Pahoitteluni! Puolustukseksi voin sanoa, että elämäni tällä välillä on ollut melkoista vuoristorataa. Yksityiselämä siis.

Olen edelleen hämmentynyt kuinka näinkin tavallinen nuori nainen on saanut huomiota ihmisiltä. En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään erityisenä, mutta ulkomailla ollessani serkkuni kanssa olin oikeasti aika hämmentynyt kun yhden ravintolan "pomo" tuli yhtäkkiä pyytämään minua drinkille. No me kävimme drinkillä ja tämä mies oli todellinen herrasmies. Hän antoi nimensä, mutta en häntä kuitenkaan tuolta sosiaalisesta mediasta löytänyt, hmph! Pienehkö lomaromanssi, viimesenä iltana mutta niin..

Eipä jäädä tuleen makaamaan.

Tässä kuitenkin hiljattain tai oikeastaan jo pidemmän ajan takaa olen tutustunut jälleen kerran uuteen ihmiseen. Mieheen. Hän ei ole suomalainen, mutta minulle tässä monikulttuurisessa valtiossa sillä ei ole enään mitään väliä. Pääasia on, mitä tuntee toista ihmistä kohtaan ja kuinka hyvin tulee toimeen. Vai kuinka?
No mutta kuitenkin. Tämä mies on kotoisin Turkista ja kun näimme viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa livenä meillä kolahti kaikki jutut yksiin ja oikeasti pidimme toistemme seurasta. Nyt olen siis lentoliput ostanut rakkaaseen pääkaupunkiimme ja sinne matkaan ensi viikolla.

Pitkästä aikaa mulla on tunne, että tästä tulee hyvä tarina, ehkäpä loppuelämän tarina kirjoitettavaksi.