Lauantaina 12.6 alko tulemaan lapsivettä. Sitä tuli ihan reilusti, joten ei muuta kun soitto synnärille. Sieltä sitten pyysivät tulemaan näytille. Kätilö vielä puhelimessa sano, että jos se on lapsivettä, niin osastolle on jäätävä. Ennen lähtöä pakkailin ihan rauhassa sairaalakassin yms. Synnärille päästyämme laitettiin heti sydänkäyrät ja siinä sitten makoilin puolituntia. Samalla kätilö täytteli papereita ja kyseli vähän väliä vointia, sekä mittas verenpainetta ja lämpöä. Sisätutkimuksessa selvisi, että kohdunsuu on vielä takana, eikä kätilö oikein päässyt siihen "käsiksi". Jäin sitten osastolle ja vielä illalla olin sydänkäyrässä yms.
Sunnuntaiaamu valkeni ja heti aamusta sitten taas sydänkäyrää ja antibiottia suoneen, ettei masukki saa infektiota synnytyksen yhteydessä. Aamupäivä oli piinaavaa ootusta, kun piti oottaa päivystävää lääkäriä. Kun viimein pääsin lääkärille, oli tämä lääkäri vanha mies, joka tutkiskeli ja tuomitsi äitipoliklinikan lääkärin tekemät tutkimukset. Jotenki jäi tuon jälkeen semmonen olo, että lapsivesien meno olis ollu mun syy.. Siinä vaiheessa iski epätoivo.. Ja ei muutako taas käyrille ja sitten tablettia nassuun siinä toivossa että synnytys lähtis etenemään. Tabletin oton jälkeen makasin taas sydänkäyrillä, mutta supistuksia ei kuulunu.. Illemmalla sitten sain toisen palasen ja taas käyrille. Nyt tuntu ihan jo supistuksia, pieniä tosin vielä. Käyrän jälkeen kätilö "määräsi" 'lenkille', joten kuljeskelin pitkin sairaalaa ja etenki rappusia siinä toivossa että sais jo masukin ulos. Ajottain iski huoli siitä miten masukki pärjäilee ilman lapsivettä, kun sitä kuitenki tihutteli koko ajan. Olin vielä myöhemmin illalla kolmannen kerran sydänkäyrillä ja kyllä, rappusten ravaaminen oli saanu 'ihmeitä' aikaan. Nimittäin mua supisteli enemmän, vaikka ne ei vielä tuntunu kipeiltä, mutta supisteli kuitenki. Siinä vaiheessa alko olla taas toivoa vähän. En kuitenkaan yötä vasten saanu enää kolmatta palaa, jotta saisin nukutuksi rauhassa yön. Ja nukuinki todella hyvin yön. En meinannu muistaakkaa, millon olisin viimeksi niin hyvin nukkunu.
Maanantaina heti aamusta pääsin lääkärin tutkittavaksi ja kappas vain, oli tabletit saanu paljonki aikaan. n. klo 8.30 olin siis 4cm auki ja kanavaa oli jäljellä todella vähän. Lääkäri määräsi tippaa ja sitten synnytyssaliin. Siinä sitten kätilöä ootellessa iski hirviä jännitys ja vähän pakokauhuki. Äkkiä soitto avokille, että tullee justiisa synnärille. Oli avokki vähän hätkähtäny, eikä ollu malttanu syödä edes aamupalaa. Oli vain vieny koiran hoitoon. klo 9.50 laitettiin synnytyssalissa tippa, samalla olin koko ajan sydän- ja supistuskäyrällä. Supistukset piirty tosi huonosti, vaikka niitä oli. klo 10.30 sain lisää antibiottia ja kätilön avustuksella pääsin käymään vessassa. Oli tosi hankala liikkua tippalaitteen ja sydänkäyräjohtojen kanssa. klo 11.15 istuskelin sitten keinutuolissa hetken, siinä oli helpottavaa olla supistusten kanssa, jotka oli muuttunu jo vähän kivuliaimmiksi. Kauaa ei kyllä keinussa jaksanu istuskella, kun jalat puutu.. Klo 12.20 olin jo todella kipeä supistusten kanssa, joten pyysin saada epiduraalia. Epiduraalia odottaessa otin ilokaasua, joka autto aluksi vähän. Ilokaasusta ei ollu kauaa apua, kun supistukset oli jo niin kipeitä. Kuitenkin ilokaasua hengitin, kun sillä sai ns. pään sekaisin ja kipua kesti paremmin. Välillä synnytyssali pyöri ja avokin, sekä kätiön puheet kuulu vähän heikosti.. Klo 12.30 olin edelleen 4cm auki, mutta kohdunsuu oli kuitenki tullu johtoviivaan. Klo 12.40 olin jo niin kipeä, että pyysin saada epiduraalin. Anestesialääkäri oli kuitenki kiireinen, joten ei heti päässy paikalle. Kätilöt ehdotti kohdunkaulanpuudutetta, jota en vielä halunnu. Klo 13.15 olin sitten niin kipiä, että halusin kuitenki kohdunkaulapuudutteen, kun tuli sinä hetkenä mieleen että tätini oli sitä kehunu. Ja just kun kohdunkaulapuudutetta oltiin laittamassa, tuli anestesialääkäri paikalle. Ootettiin kuitenki että puudutus alkaa vaikuttamaan, että pystytään paremmin laittamaan epiduraalin katetri ja ite puudutsaine sitten myöhemmin. Klo 13.40 Laitettiin epiduraalikatetri, olin aika kivuton ja pystyin vielä syömään jogurthia. Oli erittäin heikko-olo, joten oli pakko koittaa syyä jotaki kevyttä. Klo 15.30 Anestesialääkäri tuli laittamaan ensimmäisen annoksen epiduraalista, kun aloin olla jo sen verran kipiä. Kun puudutus oli laitettu, tuli mukavan lämmin olo ja verenpainetta seurailtiin puolentunnin ajan. Lämpöäki oli 37.. Klo 17.00 olin auki 5cm ja kun supistukset ei piirtyny kunnolla laitettiin kohdunsisäinen paineenmittaus, jotta supistukset piirtyisivät kunnolla. Tippaa nosteltiin koko ajan, jotta supistukset olis tehokkaampia ja synnytys etenis. Klo 18.00 Supistukset muuttu tosi kipeiksi, ihan tuskissani pyörin. Olin vaan 6cm auki ja kun kohdunsuun reunat tuntu "kireiltä", mietti kätilö laitettaisko lihaksiarentouttava piikki, joka vois auttaa. Kätilö kuitenki päätyi tähän lihaksiarentouttavaan piikkiin ja samalla epiduraali nostettiin 12ml/h, joka oli korkein mitä voi nostaa.. Ei kuitenkaan ennää epiduraalit auttanu, kun olin niin kipiä. Klo 19.15 Olin 9cm auki ja pyysin vielä päästä vessaan, kun oli ihan semmonen tunne, että jotaki tulis.. Ei kuitenkaan, istuin hetken pöntöllä, kun se tuntu mukavalta ja supistukset tuntu lievimmiltä.. Klo 19.37 olin kokonaan auki ja sain luvan alkaa ponnistamaan. Ensimmäisen ponnistuksen jälkeen meinas loppua usko. Kipu oli mitä kamalin ja tuntu että ei mittää auta. Pääsi sitten muutama tuskankyynel, johon kätilö vaan totes, että eipä nyt itketä, kun nyt ponnistetaan. Keräsin sitten nopiasti itteni ja jatkoin ponnistamista. Aika äkkiä tuli toinen kätilö avuksi ja pian kuulinki, että pää oli jo syntyny. Joten ei ennää muuta kun pari ponnistusta ja koko vauva on syntyny. Klo 19.43 oli poika syntyny! Kivut oli tiessään ja olo onnellinen, tuli muutama onnenkyynelki.
Synnytyksen kokonaiskesto 9h13min ja ponnistusvaihe 6min.
Vaikka synnytyshetkellä tuntu että ei ennää ikinä synnyttämään, niin kyllä uskon että kivut ja synnytys unohtuu ajan kanssa.
