Kaksin eteenpäin..

Tästä postauksesta voi tulla sekava, mutta koittakaa rakkaat lukijat ottaa kuitenkin jotain selvää. :) Nyt tuntuu siltä, että täytyy purkaantua..

Alkukesästä mainitsin jossain päivityksessä, että löysin rinnalleni miehen, miehen isolla M:llä. Mutta.. kuinkas kävikään. Alku oli ihanaa ja kaikki meni ja oli hyvin, kunnes kalja ja viina vei miehen mennessään. Kuukauden päivät katoin sitä, että toinen juo viikonloppusin molempina päivinä ja ite aina selvinpäin ja kuskina. Mua vietiin välillä, kun pässiä narussa. Valehdeltiin suut ja silmät täyteen. Kuulin tämän miehen kavereilta, mitä mun seläntakana on puuhattu sillon kun oon ollu töissä/pojan kanssa kotona ja mies muualla. Mietinkin tämän miehen outoa käytöstä - nähtiin vain aina kun hän oli juomassa tai töissä. Ei mitään "normaalia" elämää, vaikka hänelläkin lapsia useampi oli. Kerran näin tämän miehen lapset. Sillon hän oli oikein hyvä isä ja välitti lapsistaan. Kyllä hän varmaan muutenkin lapsistaan välittää, vaikkei usein niitä näekkään, mutta.. Se kerta, kun näin miehen lapsiensa kanssa, oli jälleen kerran mennä jalat alta. Näki miehestä että hän oikiasti välittää omista lapsista, mutta! Miksi, oi miksi viina vie miehen? Miksei voi ajatella lapsiaan edes sen vertaa että tekisi huoltajuuden takaisin saamisen eteen TÖITÄ? Ehkäpä asiat tärkeysjärjestyksessä... Mutta itse en ymmärrä sitä, että kun mies oli kuitenkin jo 32, niin miksi pittää teinipoikien tavalla "ryypätä" joka viikonloppu ja semmoseen kuntoon että ei muista (ei halua muistaa) edellisestä illasta mitään? Toki jokainen tavallaan..

Eniten tässä jutussa itteä naurattaa näin jälkikäteen, että ensimmäisellä kerralla kun meni hanttiin miehen kanssa jäin itkemään hänen peräänsä. Sillon tunteet oli niin pinnassa ja halusi uskoa toisesta hyvää ym. Toisella yrittämällä alku meni edelleen mukavasti ja ihanasti, mutta.. parin viikon jälkeen meininki oli taas samanlaista - toinen ryyppäs ja rälläs missä millonkin, eikä sitä nähny paljoa.. Lopulta asiat meni kuinka meni ja olen todella tyytyväinen, ettei mun tarvi enään kattoa sitä miestä! Ei tarvi sietää sen reissuja tai muutakaan. Olisi pitäny tajuta se jo aiemmin, mutta kun sitä vaan haluaa uskoa ihmisestä aina hyvää ja, että ihmiset voi muuttua.. Ei kaikki muutu, vaikka kuin puhuvat. 

Tässä siis ollaan Rasmuksen kanssa elelty reilu kuukausi kaksistaan ja oon ollu helpottunu, ettei oo kolmatta osapuolta. Toki olis mukavaa, kun olis se kolmaskin, jonka kanssa jakaa arkea. Väkisin en mitään uutta suhdetta halua, enään. SE oikea tulee kyllä vastaan sitten, kun sen aika on. Siihen asti mennään näillä ja ollaan onnellisia. Poika on tällä hetkellä kaikkein tärkein mun elämässä ja iloitsen tuosta pienestä pojasta joka päivä. Välillä melkein meinaa kyynel vierähtää omaan silmään kun seuraa pojan touhuja.