Miten aion iltani viettää? Alotin tämän illan käymällä pojan kanssa lähikaupassa vähän karkkiostoksilla. Poika innoissaan pyöräili kaupalle ja takasin. Meinas huuto tulla, kun ei saanut jättää kypärää pyörän ohjaussarviin (tältä alueelta saattaa kaupan edestä lähteä aika nopiaan tavarat kävelemään, jos ei piä huolta), lopulta sain pojalta kypärän ja molemmat oltiin tyytyväisiä.
Luonnollisesti sauna kuuluu myös näin lauantai-iltaan. (Vaikka minä saatan talvella saunoa joka ilta, jos on kylmä ja tekkee vaa mieli istumaan lämpimään. ;) ) Saunassa istuessa Rasmus alkoi muistelemaan, kuinka mukava kauppareissu oli, kun hän sai pyöräillä. On ilo huomata, kuinka lapsi oikeasti nauttii tämmöisistä pienistäkin asioista. Ei tarvi olla mikkää erikoinen juttu, kun lapsi ihan aidosti nauttii.
Rasmus olikin päivän tapahtumista niin väsynyt, että nukahti lähes heti kun saatiin yökkärit päälle ja asetuttiin sohvalle katselemaan televisiota.
Kyllähä tämä oma-aika näinki toteutuu, poika nukkuu, koirat nukkuu lattialla ja itse saan vain olla. Tekasin tossa kanasalaattia iltapalaksi, kun alko tehä mieli salaattia. Ilta jatkunee tässä vielä tv:n äärellä, Greyn Anatomiaa katsellen. Loppuun vielä kuva salaatista.
![]() |
| Salaattin tuli; Ruukkusalaattia Tomaattia Kurkkua Paprikaa Kananmuna Viinirypäleitä Raejuustoa Kanaa |

Ihanan näköinen salaatti. Toisinaan tekee mieli vaan jotain ihan perussalaattia esim. kaali, kurkku, paprika, tomaatti ym.. ja toisinaan tekee mieli laittaa vaikka mitä sinne salaattiin. Ja toisinaan tekee mieli sekoittaa salaatti kunnolla salaattikastikeeseen vaikka se ei ihan terveellistä olekaan. Itse oon tehnyt joskus kermaviilisalaatin, siihen ehkä mausteita tai jonkun kaupasta ostetun salaattikastikepussin jossa on siis kuiva-ainekset.
VastaaPoistaMinä tykkään, että salaatissa on paljon erilaisia juttuja. Noita perussalaatteja on tullu niin usein syötyä, että on menny vähän maku. Ja toi ei kaivannu ollenkaan salaatinkastiketta. :)
Poista